Surkuhupaisa arvotyhjiö

Nykyiselle yhteiskuntakehitykselle on jo pidempään ollut ominaista asteittainen luopuminen uskonnosta tai ylipäätään ideologiasta kulttuurin perustana. Länsimaissa tämä tarkoittaa tietysti luopumista valtiollisesta kristinuskosta. Entisissä sosialistivaltioissa sama rooli on ollut, tai ainakin sellainen yritettiin rakentaa ideologian varaan, mutta yhtä kaikki sekin on nyt mennyttä. Syntynyt arvotyhjiö käyttäytyy kuin fysikaalinen tyhjiö - melkein mikä tahansa ideologian tuulahdus voi hetkessä täyttää tyhjän tilan, koska ei ole enää olemassa mitään yleisesti tunnustettua aatejärjestelmää, jonka avulla ideologioiden paremmutta tai merkityksellisyyttä voitaisiin arvioida. Seuraavassa satunnaisia pomintoja siitä, miten ilmiö näkyy.

Eaa ja jaa. Nämä virallisen aseman saaneet, epäonnistuneet lyhenteet osuivat ensi kertaa silmiini Neuvostoliiton tuottamassa suomenkielisessä propagandassa 70-luvun lopussa. Teksti oli muistaakseni Suomi-Neuvostoliitto -seuran jakamaa historian oppimateriaalia. Kysyin opettajalta, mitä lyhenteet tarkoittavat. Muistan vieläkin huvittuneen ilmeen opettajan kasvoilla tämän selittäessä, miksi Neuvostoliitossa ei suvaita eKr/jKr -lyhenteitä. Tuskin olisi monenkaan meistä mieleen tullut tänä päivänäkään, että lyhenteissä eKr/jKr olisi jokin ideologinen lataus, elleivät marxistit olisi sitä meille alleviivanneet.

Suvivirsi. Tämä aihe on jo niin kaluttu, että sen voisi jättää pelkäksi maininnaksi. Uskon että tänä vuonna Yle:n uutistoimittaja kiteytti suomalaisen enemmistön näkemyksen todetessaan suvivirsikeskustelun kuuluvan jo perinteisten kevään merkkien joukkoon.

Tasa-arvo. Arvotyhjiön aiheuttamat ilmiöt eivät aina ole yksinkertaisia. Tasa-arvo on kuulunut länsimaisiin, luovuttamattomiin arvoihin jo kauan. Arvotyhjiön vallitessa syntyy kuitenkin mahdollisuus ilmaiseen kyytiin mille tahansa ideologialle, joka edes löyhästi voi nimetä itsensä tasa-arvoasiaksi. Ilmeisin esimerkki tällaisesta ratsastuksesta on muuttaa nimitys "sukupuolineutraali avioliittolaki" muotoon "tasa-arvoinen avioliittolaki". Näin hankkeen vastustajat saadaan näppärästi demonisoitua tasa-arvon vastustajiksi, siis samanarvoisiksi rasistien ja sovinistien kanssa. Vastaava sanakikkailu on suosittua nykyaikaisessa sotapropagandassa, jossa sortohallitukset leimaavat kaikki opposition toimet "terrorismiksi", mikä tietysti oikeuttaa kaikki ajateltavissa olevat vastatoimet.

Turvallisuus. Yhtenäiskulttuurin luvattu maa, rakas länsinaapurimme, on edelläkävijä arvotyhjiön luomisessa. Siellä kristinusko onnistuttiin eliminoimaan jo varhain, joten oli nopeasti keksittävä jotain tilalle. Ideologiana "turvallisuus" kuulostaa köykäiseltä, mutta kelpaa paremman puutteessa. Se sopii erinomaisesti osaksi yhtenäiskulttuuria, sillä eihän kukaan vastusta turvallisuutta. Ruotsissa on asialle oma yleinen virastokin (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap). Syvemmällä tasolla turvallisuuden ylikorostaminen vahvistaa länsimaissa vallitsevaa ajattelua, jossa kuolema suljetaan pois normaalin elämän piiristä.

Sukupuolineutraalit lelukuvastot. Könsneutral leksaker katalog. En malta jättää vielä länsinaapuria rauhaan. Kun uutinen tästä asiasta levisi, oli suorastaan pakko käydä katsomassa, onko asia niin. Ja katso, kuvissa todella tytöt leikkivät autoilla ja pojat siivousvälineillä. Kliimaksista jäi puuttumaan vain otsikon muuttaminen muotoon "tasa-arvoinen lelukuvasto".

Lasten rokottamatta jättäminen. Yllättävä uutinen tuhkarokkoepidemiasta pienellä paikkakunnalla herätti kysymyksen, miten sellainen on nykypäivänä mahdollista. Kävi ilmi, että kyläyhteisöä leimasi koululääketieteen vastainen ideologia. Tämä on välillinen seuraus kirkon alasajosta. Evankelis-luterilaisuus on kehittynyt, filosofisesti korkeatasoinen uskonto, joka vuosisatojen kuluessa on opettanut suomalaiset lukemaan ja luottamaan tieteelliseen ja lääketieteelliseen tietoon taikauskon sijaan. Kirkon väistyessä taka-alalle tästä kaikesta on jo näkyvissä taantumus - kirjojen lukeminen vähenee ja monenlaiset tunteeseen ja perinteeseen nojautuvat uskomukset valtaavat alaa.

Kirkon ideologinen vesittyminen. Murheellista on katsella, kuinka kirkko on rähmällään arvotyhjiön edessä. Helsingin piispa ehdottaa kirkon tilojen antamista muslimimaahanmuuttajien käyttöön uskonnon harjoittamiseksi. Arkkipiispa esittää seksuaalivähemmistöille yleisen, mutta samalla jotenkin irrallisen anteeksipyynnön. Anteeksipyyntö lienee sinänsä paikallaan, mutta sen ajoitus ja tapa ilmentävät kirkon johdon pakonomaista tarvetta myötäillä yleistä yhteiskunnallista keskustelua, kun kirkon tehtävä olisi tämän keskustelun ohjaaminen.

Koraanista ja Raamatusta lyhyesti

Tämä lyhyt vertailu koskee joitakin mainittujen kirjojen yleisiä asioita, eikä siinä viitata tai tehdä johtopäätöksiä kristinuskosta tai islamista käytännössä. Olen lukenut Koraanin läpi kerran, Raamatun useasti. Lisäksi Jaakko Hämeen-Anttilan "Islamin käsikirja" on antanut paljon arvokasta taustatietoa.

On tärkeä ymmärtää, että islam erkaantui juutalaisuudesta vasta profeetta Muhammedin myötä 500-luvulla. Yksi islamin ymmärtämisen avainkohtia Koraanissa on lause "Uskokaa Toora ja Evankeliumi". Juutalaisten pyhät kirjoitukset (Toora) vastaa suunnilleen Raamatun Vanhaa Testamenttia. Kehotus uskoa evankeliumi kuulostaa kristityn korvaan hämmentävältä, mutta "evankeliumi" tarkoittaa tässä yhteydessä kertomuksia Jeesuksesta profeettana. Selkein teologinen ero Raamatun ja Koraanin välillä onkin oppi Jeesuksesta: hän on islamissa profeetta, suurin Muhammedin jälkeen, mutta jumalallista asemaa hänellä ei ole: "Jeesus, Marian poika.".  Muslimit siis katsovat olevansa oikea Jumalan kansa ja oikeita israelilaisia, ei syntyperän mutta Jumalan profeetan (Muhammedin) saaman ilmoituksen perusteella.

Muhammedin kerrotaan saaneen Koraani saneluna suoraan taivaasta. Arabiankielinen Koraani on siksi täydellinen ja virheetön. Sen kieli on paikoin runollista. Jumalaan liitetään laatusanoja, joita käytetään kauniilla tavalla Jumalan niminä: "Hän on Mahtava, Viisas.".. "Tietäkää, että Jumala on Vauras, Ylistettävä.". Koraanin tekstimäärä on n. kolmasosa Raamatun tekstistä. Suomenkielisen käännöksen laatinut Jaakko Hämeen-Anttila neuvoo lukemaan Koraanin ensimmäisellä kerralla lopusta alkuun, mikä suunnilleen vastaa lukujen (suurat) kronologista järjestystä ilmeisesti kirjoitusajankohdan mukaan. Koraani on enimmäkseen opetustekstiä, ei historiankirjoitusta kuten esim. Vanha Testamentti.

Koraanista ei löydy kehotuksia väkivaltaan tai mihinkään muuhun äärimmäiseen tapaan toteuttaa uskontoa. Opetustekstissä korostuu puhdasoppisuus ja anteliaisuus. Yhteisön toimintaan liittyvää opetusta on vähän. Se koskee mm. avioeroa ja perintöoikeutta. Perinnön kohdalla tytär on oikeutettu puoleen siitä mitä poika. Nykyaikana tämä olisi syrjintää, mutta historiallisessa perspektiivissä edes tällaista naisen aseman tunnustamista voi pitää edistyksellisenä.

Sunnat ovat kirjoituksia, jotka antavat ohjeita Koraanin soveltamiseksi käytäntöön. Niiden kautta voi paremmin ymmärtää islamilaisen maailman historiaa ja kulttuuria.

Teologisessa mielessä tärkeä asia on näkemys Jeesuksen asemasta. "Ei Jumalalla ole poikaa, sellainen ei ole sopivaa". Siten Koraani erikseen korostaa eroa kristinuskoon tulkitsemalla opin Jeesuksesta Jumalan poikana polyteismina (monijumalisuutena) ja siten jumalanpilkkana ja vääräuskoisuutena, mikä Koraanin mukaan on synneistä suurin. Kristillisen teologian näkökulmasta tällainen tulkinta on kuitenkin vääristelevä.

Pari muuta kiinnostavaa yksityiskohtaa Koraanista. "Dzinnit" ovat eräänlaisia henkiolentoja, pahoja henkiä (piruja), mutta myöskin hyviä henkiä mahtuu joukkoon. Muhammed lähetettiin profeetaksi sekä dzinneille että ihmisille. Koraani ei tarkemmin kuvaile esim. ihmisten ja dzinnien välisiä suhteita.

"Mutta hurskaita odottaa.. pyöreärintaiset nuoret tytöt" (78 Viestin Suura). Koraanissa uskovia odottaa taivas, joka ympäristönä muistuttaa ajallista maailmaa myös asitillisine iloineen, tämä ei siis ole vertauskuvallista. Raamatun taivas on käsitteellisempi ("Silloin ei mennä miehelle".. "ovat kuin enkelit taivaassa"). Tämä voi tuntua hieman ristiriitaiselta suhteessa siihen, että islamilaisessa teologiassa muuten Jumalan abstraktisuutta ja ei-ihmisenkaltaisuutta korostetaan.

Koska Koraani on saneltu suoraan taivaasta ja on virheetön, siitä ei ole juuri keskusteltavaa. Raamatun syntytapa on erilainen. Vanha Testamentti sisältää paljon historiankirjoitusta, ja evankeliumit ovat ylöskirjattuja silminnäkijäkuvauksia Jeesuksen toiminnasta. Raamatun kirjat eivät myöskään itse sano olevansa suoraa Jumalan sanelua. Nykyaikaisessa mielessä Raamattua voi historiankirjoituksena pitää uskottavana, sillä esim. neljä toisistaan hieman poikkeavaa evankeliumia samoissa kansissa ilmentää lähdekritiikin perusajatusta. Myös Vanhassa Testamentissa on joitakin historiankirjoituksen osia, jotka kertovat osin samasta ajasta ja poikkeavat samalla hieman toisistaan (Aikakirjat ja Kuningasten kirjat). Näin Raamattu tekee mahdolliseksi sitä itseään koskevan keskustelun.

Yleissivistyksen tähden ja monikulttuurisen maailman ymmärtämiseksi suosittelen tutustumista puolueettomaan Koraania ja islamia käsittelevään kirjallisuuteen.

Helvetin pelko

"Kristinusko perustuu pelkoon." Näin argumentoi Bertrand Russell, yksi uuden ajan tunnetuimpia filosofeja, essessään "Why I am not a Christian" vuodelta 1927. Suurten filosofien tavoin Russellilla oli taito karsia asioista pois kaikki epäoleellinen ja paljastaa näin niiden perimmäinen olemus. "Kristinusko perustuu pelkoon" on argumenttina puhtaan looginen, ytimekäs, osuva, eikä sitä tarvitse juuri selittää.

Loogisuudesta ja terävyydestä huolimatta Russel ei kuitenkaan aivan osu maaliin. Havainnot eivät tue väitettä, että pelko saisi ihmiset kääntymään tai pysymään kristittyinä. Pelko saa ihmisen lamaantumaan, mutta ihmiset, jotka tunnustautuvat kristityiksi, eivät vaikuta mitenkään lamaantuneilta, pikemminkin päinvastoin. Ristiriidan voi tietysti tulkita ilmentävän sitä, että ihmiset eivät ole loogisia tai rationaalisia, ainakaan uskontoa koskevissa kysymyksissä.

Nyt on pakko todeta se vastenmielinen tosiasia, että helvetillä pelottelu ja pelko on ollut osa kristillistä kasvatuskulttuuria ja opetusta varsinkin aiempina aikoina, ja paikoin edelleen. Helvetillä pelottelu osana hengellistä opetusta on yleistä suljetuissa yhteisöissä. Se on ääriesimerkki ns. pelolla johtamisesta,
vastenmielinen tapa yrittää varmistaa yhteisön jäsenten uskollisuus. Tällä tavoin traumatisoituneita ihmisiä on paljon. Helvetin epämääräisyys tekee siitä sitkeän ajatuspeikon: "entä jos sittenkin se-ja-se saarnaaja, opetus, profetia tms. onkin totta?"

Perinteisesti sanat "pelko" ja "kauhu" on eroteltu niin, että pelon kohteena on jokin tunnettu uhka, kauhun kohde taas tuntematon. Helvetti on ajattelun kohteena niin irrationaalinen, että sana kauhu olisi kuvaavampi. Jos pelkää helvettiä, ei tiedä mitä pelkää.

Suhteessa siihen, kuinka paljon Raamatun tekstit käsittelevät moraalia ja ihmisen tekojen seurauksia, viittauksia helvettiin ei ole kuitenkaan mitenkään tiheässä. Muutamat viittaukset tekee tosin painaviksi se, että ne ovat Jeesuksen mainitsemia. Raamatun mukaan hän oli ainoa ihminen joka saattoi tietää mistä puhuu. Vertailun vuoksi Koraani viittaa helvettiin selvästi useammin. Koraanin kielenkäytössä helvetti on rangaistus ennenkaikkea vääräuskoisuudesta, Raamatussa painottuvat taas yksilön moraaliset valinnat.

Raamatussa helvettiin viitataan ilmaisuilla "itku ja hammasten kiristys", "pimeys", "tulinen järvi". Yritykset kuvata helvettiä, siinä missä taivastakin, johtavat ajatukset Dante Aglierin Jumalaiseen näytelmään, kiehtoviin mutta naiiveihin kuviin toisaalta hylättyjä sieluja piinaavista sarvipäistä, toisaalta pilvien yllä valomeressä kehää kiertävistä autuaista sieluista.

Normaaliin kristilliseen uskoon ei kuulu jatkuva tai tuhoisa helvetin pelko. Ihminen, joka kärsii tällaisesta pelosta jatkuvasti tai toistuvasti niin, että se haittaa normaalia elämää, tulisi aluksi ohjata esimerkiksi papin tai diakonin puheille. Ellei siitä ole apua, on syytä kääntyä ammattiauttajan puoleen. On luultavaa, että pelon taustalla on jokin psyykkinen syy, yleinen katastrofin pelko, joka on saanut asianomaisen mielessä hengellisen muodon. Perimmäinen syy voi olla perusturvallisuuden järkkyminen jossain elämän vaiheessa. Se on voinut tapahtua kaukana menneisyydessä ja ehkä tavalla, jota ei itse muista tai tiedosta.

Entä voiko sitten olla kristilliseltä kannalta aiheellista tai oikeaa helvetin pelkoa? Raamatun maininnat helvetistä voidaan ymmärtää ikäänkuin sähköaidaksi, muistutuksena Jumalan tuomion lopullisuudesta. Aitaan ei ole kuitenkaan tarkoitus jäädä kiinni. Ihmiset ovat kertoneet, kuinka hetkellinen helvetin pelko on liittynyt johonkin selvästi väärään ja tuomittavaan tekoon tai valintaan elämässä. Tällaisia kertaluonteisia kokemuksia voi pitää kristilliseltä kannalta tarkoituksenmukaisina, jos niistä on koitunut myönteisiä seurauksia itselle tai lähimmäiselle.

Mitä helvetillä sitten tarkoitetaan, ellei sitten edellä mainittuja piinaavia sarvipäitä?
Aluksi tulee tarkastella kysymystä ikuisuudesta. Luonnollinen mielemme pystyy hahmottamaan vain äärellisen ajan tai äärellisen joukon tapahtumia, joten ikuisuus, niin hyvässä tai pahassa, voidaan ymmärtää virheellisesti vain jonkinlaisena toistona. Ajatus niin loputtomasta harpun soittamisesta pilven reunalla kuin loputtomasta liekissä kärventymisestäkin ovat molemmat yhtä mielettömiä ja tarkoituksettomia. Ikuisuus on mielekäs käsite vain, jos sen oletetaan loputtomasti kehittyvän johonkin suuntaan. Voimme esimerkiksi ajatella, että taivas on jotain, joka kehittyy kohti suurempaa täydellisyyttä ja moninaisuutta. Jos helvetti ajatellaan sitten taivaan vastakohdaksi, se muuntautuu jatkuvasti yksitoikkoisemmaksi, tukahduttavammaksi ja rikkinäisemmäksi.

Kirkollisisissa rinnastuksissa helvetti on usein kuvattu ihmisen oman käytöksen suorana lopputuloksena. Olotila, jossa vallitsee itsekkyys ja anarkia, on helvetti, oli se sitten maan päällä tai tulevassa elämässä. Hieman yllättäen ajatus saa kokeellista tukea. Teknologian avulla on luotu tiloja, joissa ihmiset voivat toimia vapaasti ilman lakia tai pelkoa tekojen seurauksista. Näitä ovat internetin ns. virtuaalimaailmat, joissa käyttäjät ottavat itselleen virtuaalihahmon, avattaren. Tällaisessa maailmassa muodostetaan suhteita ja ryhmiä toisten käyttäjien kanssa, käydään kauppaa ja rakennetaan virtuaalista ympäristöä. Tunnetuin virtuaalimaailma lienee Second Life. Nämä maailmat ovat erityisen suosittuja Kauko-idässä. Siellä yritykset kokeilivat muutaman kerran avata maailmoja, joissa ei ole valmiita sääntöjä, vaan yhteisö sai itse muodostaa omat sääntönsä. Seurauksena oli kuitenkin joka kerta kaaos ja anarkia. Käyttäjät voivat henkisesti niin pahoin, että he pyysivät Yhtiötä määrittelmään maailmalle säännöt. Rinnastusta kymmeneen käskyyn ei tarvitse hakea kaukaa. Merkillepantavaa tässä on myös se, että virtuaalimaailma itsessään on neutraali ympäristö, josta käyttäjät olisivat aivan yhtä hyvin voineet rakentaa itselleen paratiisin vain käyttäytymällä toisin.

Kristinuskon mukaan ihmiskunta on kokonaisuudessaan langennut syntiin, eikä äärellinen
ihminen voi millään keinolla korjata tilannetta äärettömän Jumalan silmissä. Ankaran logiikan mukaan helvetti on siten väistämätön. Mutta kristinuskon mukaan Jumala on myös itse toimittanut syntien sovituksen Kristuksen kautta. Jumala tuli ihmiseksi, äärettömästä tuli äärellinen, Hän antaa armon käydä oikeudesta, Hän jättää 99 etsiäkseen yhden, tuhlaajapojalle Hän järjestää pidot. Hän toimii epäloogisesti ja irrationaalisesti. Kristinusko perustuu sittenkin armoon.

Kristitty, elätkö pienoisuniversumissa?

Viime aikoina on kirkollisessa mediassa ja muutenkin ollut puhetta herätyliikkeistä ja niistä irtautumisesta. Päähuomio on kohdistunut vanhoillislestadiolaisuuteen, mutta muutkin suljettuina pidetyt yhteisöt ovat olleet huomion kohteena.

Aikoinaan tulin uskoon erään helsinkiläisen, helluntaiherätyksestä irtautuneen pienen seurakunnan toiminnan kautta. Seurakunta ei nopean alkuvaiheen jälkeen kasvanut juuri yli sadan jäsenen, ja hajaantui lopulta. Seurakunnan opetukselle oli tyypillistä korostaa, että se on puhdasoppisempi kuin muut. Hurmahenkisyys ja pelko leimasivat useita seurakuntalaisia. Saarnoissa oli varoitteleva ja lakihenkinen sävy. Seurakunta ei kuitenkaan pitänyt itseään ainoana oikeana, vaan muitakin kirkkokuntia siedettiin.

Seurakunnassa tapasin myös nykyisen vaimoni. Hänen kanssaan irtauduimme yhteisöstä muutaman vuoden kuluessa ja siirryimme Helsingin Saalem-helluntaiseurakuntaan. Tästä on 25 vuotta. Nykyisin kuulumme kirkkoon. Lakihenkisyys ja pelko ovat kuitenkin sitkeitä mielentiloja, joista irtautuminen voi kestää kauan.

Usein kuulee kritisoitavan sitä, kuinka herätyliike tai uusi seurakunta pyörii vain perustajansa ympärillä. Tämä on kuitenkin se tapa, jolla herätysliikkeet ja kirkkokunnatkin syntyvät. Uuden liikkeen ensimmäinen kypsyyskoe on siinä, miten se onnistuu irtautumaan omasta perustajastaan. Toinen kysyyskoe on valmius omien ongelmien avoimeen käsittelyyn. Onnistuneen esimerkin herätysliikkeen kypsymisestä taroaa helluntaiherätys. Pieni osoitus tästä on, kun äskettäin helluntaiherätyksen Ristin Voitto -lehdessä julkaistiin hengellistä väkivaltaa käsittelevä artikkeli, joka oli niin hyvä, että kirkollinen uutissivusto Seurakuntalainen.fi jakoi sen myös. Merkittävää on kuitenkin se, että helluntai- ja muut karismaattiset liikkeet ovat tänä päivänä kristinukon leviämisen eturintamassa kolmannessa maailmassa, samalla kun uskonnollisuus Euroopassa hiipuu.

Epäonnistuneen esimerkin herätysliikkeen kypsymisestä tarjoaa mielestäni lestadiolaisuus, tässä lähinnä vanhoillislestadiolaisuus. Sen kasvu on perustunut pakkoon ja pelkoon - ehkäisykielto yhdessä ainoan pelastavan opin kanssa. Tällä hetkellä jäsenmäärä on kuitenkin supistumassa. V-lestadiolaisuuden hengellisen kasvun epäonnistumista ilmentää esimerkiksi seuraava pieni yksityiskohta: samalla kun alkoholi torjutaan jyrkästi, suhtatuminen tupakointiin on salliva. L.L.Laestadiuksen aikaan tupakoinnin uskottiin olevan jopa terveellistä. Kun valistus tupakoinnin aiheuttamasta riippuvuudesta ja terveyshaitoista saavutti yleisön, muut herätyliikkeet alkoivat pitää tupakointia paheksuttavana, mutta vl-liike ilmeisesti sulki korvansa yleiseltä valistukselta.

Herätysliikkeiden johtajien suurin virhe onkin siinä, että he huomaamatta uskovat, että heillä on Jumalan äänen suhteen virheetön korva. Tämä on petollinen erehdys, sillä se ei tarkoita, että johtaja uskoisi olevansa virheetön teoissa. Päin vastoin, johtaja alleviivaa vilpittömästi omaa syntisyyttään, samalla kun väittää varmaksi omaa kokemustaan Jumalan oikeasta tahdosta. Kuka siis edes huomaisi epäillä mitään?

Ihmisellä on kaipuu turvallisuuteen, jota suljettu yhteisö pystyy tarjoamaan selkeän ja yksinkertaisen maailmanselityksen kautta. Tämä selittää sen, miksi ihmiset yhä uudelleen sulkeutuvat yhteisöihin, joiden opit vaikuttavat ulkopuoliselle irrationaalisilta. Mutta selkeä ja yksinkertainen maailmanselitys on valittavissa helposti myös ilman erityistä yhteisöä. Kutsuttakoon tässä "harmittomaksi fundamentalistiksi" kristittyä, joka on ns. normikirkon (esim. ev.-lut.) jäsen, koulutettu, elää normaalia elämää, ja uskoo samalla tiukasti, että maailma luotiin 4000 eKr, alkuräjähdys- ja evoluutioteoria ovat hölynpölyä, ja Ilmestyskirjan tapahtumat toteutuvat lähivuosina. Merkittävä osa esimerkiksi amerikkalaisista kristityistä kuuluu tähän ryhmään.

Arkielämään ei vaikuta, uskooko maailman olevan tuhansia tai miljardeja vuosia vanha, tai ajatteleeko ihmiskunnalla olevan edessään lyhyt tai pitkä tulevaisuus. Mutta "harmiton fundamentalisti" ajautuu henkiseen ristiriitaan, jos joutuu esim. työn puolesta nojautumaan luonnontieteelliseen tietoon, samalla kun uskonnollisen näkemyksen kautta sitä kohtaan on kylvetty epäluulon siemen. Tavallista myös on, että lapset alkavat varttuessaan esittää tiukkoja kysymyksiä, jotka haastavat vanhempien todellisuuskäsityksen. Tällöin uskonnollisen pienoisuniversumin rajat voivat tulla vastaan tavalla, joka vaikuttaa perhesuhteisiin.

Ristiriita pelkistetyn uskonnollisen maailmankatsomuksen ja ympäröivän todellisuuden kanssa voi ilmetä muillakin alueilla. Usein esimerkiksi mielen sairauksille on tarjolla uskonnollinen, helppo selitys. Kun sairaus sitten iskee omalle kohdalle tai lähipiiriin, selityksen keinotekoisuus paljastuu.

"Harmiton fundamentalismi" sisältää sen riskin, että kun yksinkertainen selitysmalli on omaksuttu jossain asiassa, se saatetaan omaksua myöhemmin jossain toisessa asiassa, joka ei enää olekaan aivan harmiton. Esimerkkejä voivat olla uskonnon politisoituminen, tai uskonnon tuominen lääketieteen alueelle.

Uskonnollisen pienoisuniversumin verraton etu on siinä, että se on käsitettävissä ja selitettävissä. Se ei myöskään osaa eikä halua kyseenalaistaa sitä tapaa, jolla se johtaa opinkappaleensa pyhistä kirjoituksista. "Kun Raamattu sanoo näin, se on niin ja amen." Ei esitetä kysymystä, kenelle se on sanottu, milloin ja missä tarkoituksessa, tai mitä samasta asiasta on sanottu muualla Raamatussa. Jumala toiminta on mekaanista, joustamatonta, armotonta.

On tärkeä ymmärtää, että pelkistettyyn, helposti käsitettävään uskonnolliseen maailmanselitykseen turvautuminen on ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden ilmentymä. Klassinen kristinusko on kuitenkin kehittynyt pidemmälle. Se korostaa inhimillisen ymmärryksen rajallisuutta suhteessa Jumalaan. Sanat "mystinen" tai "mysteeri" esiintyvät tässä yhteydessä niiden alkuperäisessä merkityksessä. Mysteerin läsnäolo ei ilmennä klassisen kristinuskon tarjoaman selitysvoiman puuttetta, vaan sen kattavuutta. Jumala on ääretön ja inhimillinen ymmärrys äärellinen, siksi jokainen Jumalaa koskeva selitys on riittämätön, eikä voi olla koko totuus. On ymmärrettävä, että ei voi ymmärtää. Jumalan jääminen kaikkien lopullisten selitysten tavoittamattomiin osoittaa myös sen, että hengellinen kasvu on päättymätön prosessi, ja hengellisten näkemysten kuuluu kehittyä ajasta ikuisuuteen. Tämä vaatii nöyrtymistä. Se on myös ristiriidassa ihmisen luonnollisen tarpeen kanssa löytää selityksiä, jotka ovat kerrasta ymmärrettäviä ja muuttumattomia.

Siirtäessään Jumalan äärettömyyteen ja käsityskyvyn ulkopuolelle, aineellinen todellisuus jää ikään kuin rauhaan, ja ihminen voi tutkia sitä vapaasti. Klassisen kristinuskon mukaan tämä tutkiminen on myös hyödyllistä, sillä se voi laajentaa Jumalaa koskevaa ymmärrystä. Itse ajattelen tämän mukaisesti, että esimerkiksi biologinen evoluutio ilmentää jumalallista taipumusta jalostaa asioita yhä moninaisemmiksi ja hienostuneemmiksi, aina äärettömyyteen asti.

On arvostuskysymys, kuinka merkittävänä kristitty pitää ristiriitaa valitsemansa maailmankatsomuksen ja tieteellisen tai myös klassisen kristinuskon maailmankuvan kanssa. Monille asia ei tuota vakavia ongelmia, eikä aihetta ole tarpeellista repostella sen enempää. Tunnen paljon ihmisiä, jotka torjuvat tieteellisen maailmankatsomuksen, ja jotka tekevät arvokasta, epäitsekästä kutsumustyötä. Olisi aivan väärin alkaa erikseen kiistellä heidän kanssaan oppikysymyksistä. Mutta jos konflikti maailmankatsomusten välillä alkaa vaivata omalla kohdalla, sisäisen rauhan vuoksi asia kannattaa käsitellä loppuun asti.

Omassa yhteisössäni vallitsi fundamentalistinen maailmankatsomus, jota en voinut omaksua tuntematta itseäni älyllisesti epärehelliseksi. Tämä vaivasi minua niin paljon, että päätin tutkia asiaa niin pitkälle kuin mahdollista. Kymmenen vuoden etsimisen jälkeen löysin alueen, jossa teologia, filosofia ja logiikka kohtaavat, ja sain rauhan. Ongelma ei ollut kristillisessä uskossa, vaan siitä johdetun maailmankuvan pinnallisuudessa. Kokemani ristiriita tieteen ja uskon väliltä postui, kun saatoin artikuloida itselleni Jumalaa koskevat käsitykset aiempaa syvällisemmällä tavalla. Tämä alue on matemaattinen ääretön, mutta ei tässä yhteydessä siitä enempää. Samanlaisia ajatuksia sisältyy myös klassiseen teologiaan, mutta toisenlaisella kieliopilla ilmaistuna. Toisessa blogissa sekä kirjassa "Jumala ja ääretön" käsittelen aihetta lähemmin, ja pikainen johdatus aiheeseen on Georg Cantorin, kuuluisan matemaatikon ja äärettömän "keksijän", lyhyt elämäntarina.

Kristitty, joka alkaa epäillä omaksumiaan yksinkertaistavia näkemyksiä joko aineellisesta tai hengellisestä todellisuudesta, voi tuntea itsensä huonoksi uskovaiseksi ja pelätä olevansa matkalla luopumukseen. Haluan korostaa, että kirstinusko tarjoaa jo perinteisesti avaran, abstrakti maailmankatsomuksen, joka painottaa eroa käsitettävän todellisuuden ja jumalallisen todellisuuden välillä. Siksi käsitettävää todellisuutta koskevan maailmankuvan joutuminen remonttiin ei ole uhka aidolle hengelliselle maailmankuvalle, vaan päinvastoin pakottaa jäsentämään todellisuuden yläperspektiivistä, mikä on tie syvempään hengellisyyteen.