Nykyiselle yhteiskuntakehitykselle on jo pidempään ollut ominaista asteittainen luopuminen uskonnosta tai ylipäätään ideologiasta kulttuurin perustana. Länsimaissa tämä tarkoittaa tietysti luopumista valtiollisesta kristinuskosta. Entisissä sosialistivaltioissa sama rooli on ollut, tai ainakin sellainen yritettiin rakentaa ideologian varaan, mutta yhtä kaikki sekin on nyt mennyttä. Syntynyt arvotyhjiö käyttäytyy kuin fysikaalinen tyhjiö - melkein mikä tahansa ideologian tuulahdus voi hetkessä täyttää tyhjän tilan, koska ei ole enää olemassa mitään yleisesti tunnustettua aatejärjestelmää, jonka avulla ideologioiden paremmutta tai merkityksellisyyttä voitaisiin arvioida. Seuraavassa satunnaisia pomintoja siitä, miten ilmiö näkyy.
Eaa ja jaa. Nämä virallisen aseman saaneet, epäonnistuneet lyhenteet osuivat ensi kertaa silmiini Neuvostoliiton tuottamassa suomenkielisessä propagandassa 70-luvun lopussa. Teksti oli muistaakseni Suomi-Neuvostoliitto -seuran jakamaa historian oppimateriaalia. Kysyin opettajalta, mitä lyhenteet tarkoittavat. Muistan vieläkin huvittuneen ilmeen opettajan kasvoilla tämän selittäessä, miksi Neuvostoliitossa ei suvaita eKr/jKr -lyhenteitä. Tuskin olisi monenkaan meistä mieleen tullut tänä päivänäkään, että lyhenteissä eKr/jKr olisi jokin ideologinen lataus, elleivät marxistit olisi sitä meille alleviivanneet.
Suvivirsi. Tämä aihe on jo niin kaluttu, että sen voisi jättää pelkäksi maininnaksi. Uskon että tänä vuonna Yle:n uutistoimittaja kiteytti suomalaisen enemmistön näkemyksen todetessaan suvivirsikeskustelun kuuluvan jo perinteisten kevään merkkien joukkoon.
Tasa-arvo. Arvotyhjiön aiheuttamat ilmiöt eivät aina ole yksinkertaisia. Tasa-arvo on kuulunut länsimaisiin, luovuttamattomiin arvoihin jo kauan. Arvotyhjiön vallitessa syntyy kuitenkin mahdollisuus ilmaiseen kyytiin mille tahansa ideologialle, joka edes löyhästi voi nimetä itsensä tasa-arvoasiaksi. Ilmeisin esimerkki tällaisesta ratsastuksesta on muuttaa nimitys "sukupuolineutraali avioliittolaki" muotoon "tasa-arvoinen avioliittolaki". Näin hankkeen vastustajat saadaan näppärästi demonisoitua tasa-arvon vastustajiksi, siis samanarvoisiksi rasistien ja sovinistien kanssa. Vastaava sanakikkailu on suosittua nykyaikaisessa sotapropagandassa, jossa sortohallitukset leimaavat kaikki opposition toimet "terrorismiksi", mikä tietysti oikeuttaa kaikki ajateltavissa olevat vastatoimet.
Turvallisuus. Yhtenäiskulttuurin luvattu maa, rakas länsinaapurimme, on edelläkävijä arvotyhjiön luomisessa. Siellä kristinusko onnistuttiin eliminoimaan jo varhain, joten oli nopeasti keksittävä jotain tilalle. Ideologiana "turvallisuus" kuulostaa köykäiseltä, mutta kelpaa paremman puutteessa. Se sopii erinomaisesti osaksi yhtenäiskulttuuria, sillä eihän kukaan vastusta turvallisuutta. Ruotsissa on asialle oma yleinen virastokin (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap). Syvemmällä tasolla turvallisuuden ylikorostaminen vahvistaa länsimaissa vallitsevaa ajattelua, jossa kuolema suljetaan pois normaalin elämän piiristä.
Sukupuolineutraalit lelukuvastot. Könsneutral leksaker katalog. En malta jättää vielä länsinaapuria rauhaan. Kun uutinen tästä asiasta levisi, oli suorastaan pakko käydä katsomassa, onko asia niin. Ja katso, kuvissa todella tytöt leikkivät autoilla ja pojat siivousvälineillä. Kliimaksista jäi puuttumaan vain otsikon muuttaminen muotoon "tasa-arvoinen lelukuvasto".
Lasten rokottamatta jättäminen. Yllättävä uutinen tuhkarokkoepidemiasta pienellä paikkakunnalla herätti kysymyksen, miten sellainen on nykypäivänä mahdollista. Kävi ilmi, että kyläyhteisöä leimasi koululääketieteen vastainen ideologia. Tämä on välillinen seuraus kirkon alasajosta. Evankelis-luterilaisuus on kehittynyt, filosofisesti korkeatasoinen uskonto, joka vuosisatojen kuluessa on opettanut suomalaiset lukemaan ja luottamaan tieteelliseen ja lääketieteelliseen tietoon taikauskon sijaan. Kirkon väistyessä taka-alalle tästä kaikesta on jo näkyvissä taantumus - kirjojen lukeminen vähenee ja monenlaiset tunteeseen ja perinteeseen nojautuvat uskomukset valtaavat alaa.
Kirkon ideologinen vesittyminen. Murheellista on katsella, kuinka kirkko on rähmällään arvotyhjiön edessä. Helsingin piispa ehdottaa kirkon tilojen antamista muslimimaahanmuuttajien käyttöön uskonnon harjoittamiseksi. Arkkipiispa esittää seksuaalivähemmistöille yleisen, mutta samalla jotenkin irrallisen anteeksipyynnön. Anteeksipyyntö lienee sinänsä paikallaan, mutta sen ajoitus ja tapa ilmentävät kirkon johdon pakonomaista tarvetta myötäillä yleistä yhteiskunnallista keskustelua, kun kirkon tehtävä olisi tämän keskustelun ohjaaminen.
