Länsimaat hylkäsivät kirkon mahdollisimman huonolla hetkellä

Haluamme kaikki elää yhteiskunnassa, jossa humanistiset arvot toteutuvat. Länsimainen ihanneyhteiskunta perustuu tasa-arvoon, koulutukseen, tieteelliseen tietoon ja erilaisuuden hyväksymiseen. Tuskallinen tie kohti ihanteellista maailmaa sai erävoiton, kun Barak Obama valittiin USA:n presidentiksi. Ilmapiiri oli positiivinen ja innostunut: liberaali länsimainen ideaali oli saanut maailman mahtavimman valtion äänestäjät taakseen. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Viime aikojen tapahtumia ei ole tarpeen kerrata; joudumme vain pohtimaan, miksi kaikki eivät halunnetkaan yhteiskuntaa, jossa haluamme kaikki elää.

Humanismi on tavoiteltava ideologia, mutta sen syvälliselle toteutumisella yhteiskunnassa on vaativia edellytyksiä. Kansan tulee olla valistunutta ja tiedonvälityksen puolueetonta. Kansan tulee valita päättäjikseen niitä, jotka toimivat juuri mainittujen aatteiden edistämiseksi ja pohjalta. Tämä kaikki on liikaa vaadittu. Humanistinen, liberaali yhteiskunta jää liian pienen, älyllisesti suuntautuneen eliitin hankkeeksi ja joutuu oppositioon. Asetelma voi muuttua vain, jos humanistista ideologiaa täydennetään siten, että se saadaan koskettamaan syvällisesti koko väestöä.

Jotta humanistinen ideologia voisi toimia, sen on perustuttava uskontoon. Ihmisellä on luontainen taipumus uskonnollisuuteen, joten sen tukeminen on itsessään humanististen arvojen mukaista. Uskonto koskettaa ihmistä kokonaisvaltaisesti ja on samalla voimakas kasvatusinstrumentti. Väärinkäytösten välttämiseksi tähän tarvittaisiin kuitenkin ultamodernia uskontoa, jonka pitäisi täyttää varsin tiukat vaatimukset:

• sen tulee olla moniulotteinen, puhutella ihmistä sekä emotionaalisesti että älyllisesti;
• sen tulee sisältää suoraan humanistisen ideologian perusasiat, kuten vastuun kansssaihmisistä ja kaikkien ihmisten tasa-arvon;
• sen tulee olla kirjauskonto, jotta lukutaito ja luetun ymmärtäminen paninottuvat;
• sen tulee olla monitasoinen, sopia sekä lapsille että aikuisille, ja tarjota pohdittavaa moneen suuntaan;
• sen tulee sopia erilaisiin kulttuureihin ja toimia niitä yhdistävänä tekijänä;
• se ei saa olla pakottava, vaan sellainen, että se toteuttaa itsepohdiskelua ja -kritiikkiä;
• samasta syystä sillä ei kuulu olla yhteyttä valtioon tai yhteys voi olla muodollinen;
• sen jumalakuvan tulee olla abstrakti siten, että se ei esitä esim. luonnontiedettä tai psykologiaa koskevia väittämiä ja joudu näiden kanssa ristiriitaan;
• uskomusjärjestelmän keskiössä on kuitenkin oltava ihminen, humanistisen ideologian ruumiillistuma, jossa inhimillisen elämän äärimmäisyydet kohtaavat.

Tällainen uskonto auttaisi istuttamaan tasa-arvon ja valistuksen ihanteet ihmiseen jo kouluiässä. Luodessaan ihmiselle voimakkaan, turvallisen psykologisen kiintopisteen, erilaisuuden kohtaaminen ei olisi pelottavaa. Esimerkiksi vieraan uskonnon edustajan kohtaaminen aktivoisi heti joukon kysymyksiä, kuten miten tämän ihmsen uskonto eroaa omastani, onko meillä mahdollisuus jakaa jotain yhteisiä ajatuksia, mikähän on hänen mielestään sopivaa tai sopimatonta ym. - siis joukon lähinnä älyllisiä kysymyksiä, pelon tai torjunnan sijaan.

Tällainen uskonto tukisi myös muita valistuneita pyrkimyksiä, sellaisia, jotka edellyttävät yhteisvastuuta, kuten ympäristöstä huolehtiminen. Esimerkiksi Ville Niinistö on todennut, että "Ekokatastrofin estämiseksi tarvitaan uskonnollista puhetta".

Iloksenne voin kertoa, että kaikki yllämainitut kriteerit täyttävä uskonto on olemassa. Se on myös helppo ottaa käyttöön. Siitä on useita versioita, mutta meillä täällä Pohjoismaissa käyttökelpoisin niistä on kirkollinen evankelis-luterialinen kristinusko.

Pitkäperjantaina 2017

Mikko Valjakka

Pentti Linkola on oikeassa

Pentti Linkola sopii suomalaiseen, melankoliseen sielunmaisemaan kuin hansikas käteen. Vakavat, syvään uurretut kasvot kehystävät verkkaista, punnittua puhetta, joka johdonmukaisesti osoittaa ihmiskunnan olevan tuhon tiellä.

Linkolan sanoman ydin ei ole muuttunut. Kirjassaan "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" sekä muussa tuotannossaan hän perustelee vakuuttavasti, kuinka ihmiskunta toiminnallaan vaarantaa oman olemassaolonsa ja häiritsee vakavasti myös koko muun biosfäärin toimintaa. Elämän ainoa toivo maapallolla on, että ihmiskunta palaa takaisin elämänmutoon, joka on tasapainossa ympäristön kanssa. Tämä tarkoittaa väestön rajua supistumista ja teknologian alasajoa. Sotien ja luonnokatastrofien aiheuttamat joukkokuolemat ovat johdomukaisia ja oikeutettuja välivaiheita matkalla tasapainoon, joka koituu eliökehän pelastukseksi. Linkola ei usko, että ihmiskunta onnistuisi ratkaisemaan ympäristöongelmat teknologiaa kehittämällä.

Linkolaa mukaillen nykyihmistä voi pitää evoluution umpikujana. Sokea kehitys on johtanut lajiin, jolla sattuu olemaan ylivoimainen kilpailuvaltti, äly, samalla tavoin kuin dinosauruksilla oli valttinaan ylivoimainen koko. Kilpailuetu on kuitenkin hetkellinen ja kääntyy itseään vastaan. Luonnollisen järjestyksen mukaista on, että sellainen laji joko tuhoutuu kokonaan tai siitä jää jäänne, joka evoluution kautta alkaa kehittyä uuteen suuntaan.

Linkola on liittynyt kirkkoon. Elämme aikaa, jossa monet aiemmin toisilleen vastakkaiset aatesuunnat löytävät toisensa samalta puolelta suhteessa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Liberaalia markkinataloutta ja taloudellista epätasa-arvoa vastustavat niin piispat, humanistit kuin sosialistit. Samanlainen vaikutus on ollut pakolaiskriisillä. Linkola sanoo tutustuneensa kirkkoa lähellä oleviin ihmisiin, joilla on ollut hyvä ajatuksia. Hän toteaa myös, että taustalla on oltava "jotain suurempaa".

Linkola itse on paras todiste tuosta jostain suuremmasta. Kuinka muuten olisi selitettävissä, että sattuman ohjaama kehitys voisi johtaa elämänmuotoon ja yksilöön, jonka ajattelu täydellisessä johdomukaisuudessaan on niin kaukana satunnaisesta kuin voi olla?

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on langennut syntiin. Tämän voi sanoittaa Linkolan ajattelua mukaillen myös toisin: ihminen käyttäytyy tuhoisasti omaa lajiaan kohtaan sotimalla ja vainoamalla, piittaamattomuudella ja ympäristön turmelemisella. Muut eläinlajit eivät pääsääntöisesti tuhoa lajitovereitaan. Kristillisen sanoituksen mukaan ihmiskuntaa kohtaa Jumalan rangaistus, Linkolan mukaan ihmiskunta on itse oma rangaistuksena. Sanoitus on erilainen; syy, seuraus ja lopputulos samat.

Mutta se ei ole kaikki siinä - suuren katastrofin jälkeen paratiisi on saava uuden mahdollisuuden. Ihmiskunnan jäänne valitsee luonnon kunnioittamisen ja jää eloon. Kristillisen sanoituksen mukaan katuvat saavat armon ja perivät maan. Valitsitpa kumman sanoituksen vain, sinulla on lupa odottaa jotain suurempaa.

Tiede ei ole syvällistä

Näen toistuvasti samaa unta: olen sisällä rakennuksessa, jossa on loputtomasti huoneita. Rakennuksessa ei ole muita ihmisiä. Vaellan huoneesta toiseen etsien ulospääsyä. Siirtyminen huoneesta toiseen on välillä vaivalloista. Huoneet ovat kaoottisia. Huoneissa ei ole ikkunoita, rakennuksella ei ole ulkopuolta.

Uni on kuin tieteellinen maailmankuva. Uusi löytö avaa pääsyn uudelle alueelle, jossa on uutta tutkittavaa. Tuloksena avautuu useimmiten taas uusia tukimussuuntia, joihin voi edetä. Maailmankuva laajenee ja tarkentuu. Kysymys ulkopuolesta siirtyy vaivihkaa taka-alalle.

------------------

Alati yleistyvä ilmiö julkisessa keskustelussa on tieteentekijöiden esiintyminen perimmäisten kysymysten asiantuntijoina. Joukossa on paitsi avaruustutkijoita, myös fyysikoita ja biologeja. Helppo tie perimmäisten kysymysten asiantuntijuuteen ja ilmaiseen julkisuuteen on tasoitettu heti, kun tutkija ilmoittaa tulleensa siihen johtopäätökseen, että uskonnon aika maailmassa on ohi ja hän ponnistelee rationaalisen ja naturalistisen maailmankuvan levittämiseksi.

Tiede edistyy nopeasti. Saamme nähdä hämmästyttäviä kuvia avaruuden syvyyksistä, saamme yhä tarkempaa tietoa aineen rakenteesta ja yhä parempia teorioita siitä, miten maailmankaikkeus ja elämä kehittyy. Tämä antaa varsin uskottavan vaikutelman siitä, että lopulta mitään ulkopuolista selittävää tekijää tai suunnittelijaa ei olekaan, ja lopullinen vastaus on loputtomasti tarkentuva ja itseään korjaava tieteellinen maailmankuva. Itsensä korjaaminen ja omien selitysmallien jatkuva kyseenalaistaminen onkin juuri tieteellisen maailmankuvan tärkeä ja vakuuttava ominaisuus. Mutta onko siitä perimmäiseksi selitykseksi?

Tieteellisen tiedon tulee perustua aineistoon tai havaintoihin, jotka voidaan todentaa esimerkiksi toistamalla. Hankalia rajatapauksia ovat ilmiöt, jotka on havaittu vain kerran. Näitä ovat erityisesti maailmankaikkeuden ja elämän synty. Siksi tutkijat pyrkivät kiivaasti osoittamaan, että kumpikin ilmiö voi toistua suotuisissa oloissa. Mutta mitkä ovat ne ”suotuisat olot”, joissa maailmankaikkeus voi syntyä? Sitä on mahdotonta yrittää selittää maailmankaikkeuden sisältä käsin. Yhtenä pakotienä tutkijat ehdottavat multiversumia, ympäristöä, joka generoi uusia maailmankaikkeuksia. Mutta tällä tavoin ongelma vain siirretään askeleen verran kauemmaksi.

Elämän syntyä ei ole onnistuttu toistamaan laboratoriossa, mutta ala on niin uusi, että on liian aikaista tehdä tästä mitään johtopäätöksiä. On mahdollista, että tulevaisuudessa pystytään tuottamaan synteettistä elämää.

Eräs toinen viime aikoina pajon esillä ollut aihe on tietoisuus. Tietoisuuden tutkimus on vauhdissa, ja samalla on törmätty tieteellisen metodin ongelmiin. Luonnontieteessä vallitseva lähestymistapa on reduktionismi eli ajatus siitä, että tarkkailtava ilmiö on jaettava yhä pienempiin osiin sen perimmäisen toimintaperiaatteen löytämiseksi. Tietoisuuden ja ajattelun ollessa kyseessä maallikkokin voi alkaa epäillä, onko etenemissuunta aivan väärä. Onkin näköpiirissä, että tällä alueella tarvitaan uudenlaista tiedettä.

Samassa yhteydessä nousee helposti esiin kysymys evoluution päämäärästä. Alan tutkijat alleviivaavat, että evoluutiolla ei ole päämäärää. Asia tuntuu kuitenkin vaativan jonkinlaista vakuuttelua. Evoluutio on johtanut hyvin pitkällisen prosessin kautta tietoisuuden kehittymiseen, mistä on seurannut valtava hyppäys eteenpäin ihmisen alkaessa kehittää teknologiaa – ja vauhti vain kiihtyy, mutta mihin suuntaan? Nyt jo varoitellaan aivan vakavissaan, että tietoisuuden saavuttavat koneet voivat syrjäyttää ihmisen. Onko niin myös tapahduttava evoluution nimissä? Ehkä todennäköisempi skenaario on se, jossa uudelle tasolle nouseva tietojenkäsittelykapasiteetti mahdollistaa täysin uskottavat virtuaalimaailmat, ja ihmiskunta (tai sen rippeet suuren katastrofin jälkeen) vetäytyy loputtoman tietokonepelin kaltaiseen Matrix-maailmaan, jossa kehitys jatkuu jollain meille käsittämättömällä tavalla. Emme voi tietää onko näin jo tapahtunut. Klassinen, filosofien esittämä kysymys siitä, onko nyt havaitsemamme maailma edes todellinen, saa uuden merkityksen. Ehkä evoluution, tietoisuuden ja teknologian myötä jumalaksi kehittynyt olento on synnyttänyt meidät virtuaaliseen maailmaan, tai Jumalan uneen, kuten Leibniz aikoinaan pohti. Jos siis ylipäätään puhutaan kehityksestä, on ajatuksen kanssa uskallettava mennä loppuun asti. Näemme, että kaikki puhe kehityksestä viittaa lopulta jumalaan – joka uskoville on olemassa nykyisyydessä, naturalisteille tulevaisuudessa.

Äskettäin joku suomalainen avaruustutkija esitti uskontokritiikkinsä perusteeksi sitä, kuinka nykyisin tuntemassamme avaruudessa on kuitenkin miljardeja galakseja, joissa miljardeja planeettakuntia; ynnä muita tähtitieteellisiä mittalukuja. Äkkiseltään tällaiset perustelut asiantuntijan suusta kuulostavat maallikosta vakuuttavilta. Mutta lähemmin tarkasteltuna sanoman pintapuolisuus käy ilmeiseksi. Onko suurempi matemaatikko se, joka laskee miljoonilla, kuin se, joka laskee vain tuhansilla? Osaahan jokainen lisätä nollia luvun perään. Ei se ole syvällistä, että avaruuden tilavuus tai ainemäärä on suunnaton. Se on vain materialismia.

Toinen esimerkki kömpelöstä yrityksestä esittää perimmäinen selitys kaiken olemassaolle liittyy alkeishiukkasfysiikkaan, tarkemmin niin sanottuun kvanttiteoriaan. Se ennustaa, että ainehiukkasia ja sitä myötä erilaisia asiantiloja voi syntyä spontaanisti tyhjässä avaruudessa. Näin fyysikot ovat päätyneet siihen, että alkuräjähdys voi olla tällainen spontaani, tyhjästä syntynyt tapahtuma, joka ei tarvitse mitään edeltävää syytä tai aiheuttajaa, ja kaiken olemassaolo on niinmuodoin tullut selitetyksi. Mutta maallikkokin voi huomata pian kysyä, millä perusteella voidaan olettaa, että maailmankaikkeudessa havaitut tyhjiön ominaisuudet voisivat selittää maailmankaikkeuden alkuperän, koska tyhjiö on itsessään osa maailmankaikkeutta? Ajatuskulku osoittautuukin kehäpäätelmäksi. Tieteellinen maailmankuva paljastuu kuplaksi, vaikkakin niin suureksi, että sen reuna-alueet ovat vaikeasti käsitettäviä myös asiantuntijoille. Siksi edellä kuvattuja huitaistuja päätelmiä saadaan ajoittain kuulla. Trendikkäinä ne kuitenkin menevät median paraatiovesta läpi.

Ei ole suuri ihmettelyn aihe, että tiedeyhteisö suhtautuu nurjasti teologiaan ja haluaisi lakaista teologisen tiedekunnan pois yliopistosta. Monelle voi sen sijaan tulla yllätyksenä, että myös filosofiaan suhtaudutaan tiedeyhteisössä nykysin väheksyvästi. Julkisessa keskustelussa on tietysti helppo perustella, että filosofia ei taloudellisesti tuota mitään. Taustalla lienee kuitenkin ajatus siitä, että filosofia on jo tehtävänsä tehnyt tieteellisen metodin luojana ja määrittelijänä, toisin sanoen: että tiede on järjestelmänä jo valmis, ja tiedon tuottamisen perusteita ei tarvitse enää tutkia tai kehittää. Tai: filosofit ovat niitä, jotka kysyvät epämukavia, kuten jos tällä loputtomalta tuntuvalla rakennuksella onkin ulkopuoli, miksi rakennus on tällainen eikä toisenlainen, millaiset muut rakennukset olisivat mahdollisia ja mistä itse rakennelma oikein koostuu?

Edellä oli puhetta siitä, kuinka maailmankaikkeuden suunnatonta kokoa käytetään perusteena uskontokritiikille. Tämän  kuittaaminen materialismiksi ei tee täysin oikeutta näille kriitikoille. Argumentin kärki on siinä, että maailmankaikkeudessa on oletettavasti lukemattomia siviilisaatioita, joilla on oma käsityksensä todellisuudesta. Kuinka jokin maanpäällinen oppi tai uskonto olisi silloin erityisasemassa todellisuuden selittäjänä? Kysymys haastaa aidosti teologian perusteet. Kysymys ei myöskään ole uusi: se ovat ateistiset filosofit esittäneet ensi kerran jo 1700-luvulla, kun alkoi olla yleisessä tiedossa, että taivaalla näkyvät tavalliset tähdet ovat toisia aurinkoja, joilla voi yhtä hyvin olla omia planeettoja. Tuolloin pidettiin myös mahdollisena, että esimerkiksi Kuu ja Mars olisivat asuttuja. Tulisiko sinne siis lähettää lähetyssaarnaajia?

Tässä tulee kuitenkin vastaan inhimillisen ajattelun rajoitukset, jotka pätevät yhtälailla tieteessä kuin uskonnossa. Osaamme ajatella vain kokemuspiiriimme jo kuuluvia, toistuvia asioita. Tästä esimerkkinä naiivi Star Trek -maailmankuva, jossa kaikilla planeetoilla asuu lähes ihmisenkaltaisia olentoja, joilla on samat huolenaiheet kuin meillä - ja jostain ihmeellisestä syystä puhuvat enimmäkseen amerikanenglantia..

Älyllinen elämä muualla maailmankaikkeudessa on todennäköisesti niin eksoottista ja harvinaista, että on epätodennäköistä että ihmiskunta saa siihen yhteyttä ainakaan lähiaikoina. Tätä mieltä tutkijat yleiseti ottaen tällä hetkellä ovat. Perimmäinen syy tähän on maailmankaikkeuden koko ja ikä, siis aivan samat syyt jotka antavat aihetta olettaa että muuallakin esiintyy elämää. Se vain esiintyy eri aikaan, liian kaukana, liian lyhyen ajan, liian erilaisena, tai on niin paljon edellä meitä, että edellytyksiä kommunikoinnille tai edes sen havaitsemiselle ei ole. Mutta pelkkä vieraan elämän mahdollisuus on maailmankuvan kannalta merkittävä asia.

Tieteellisen maailmankatsomuksen kovana ytimenä pidetään logiikkaa ja matematiikkaa. On kuitenkin syytä tietää, että näinkin perustavanlaatuisten oppien perusta ei ole niin kiveen hakattu kuin voisi luulla. Matematiikan perusteena olevista ns. aksioomajärjestelmistä on voitu osoittaa, että ne on mahdotonta laatia aukottomasti (ns. Gödelin epätäydellisyyslauseet). Edelleen nykyaikaisen matematiikan tärkeä osa-alue, oppi äärettömästä, aiheuttaa yhä eripuraa tutkijoiden kesken etenkin, jos puhutaan todellisuuden äärettömyydestä. Äärettömällä maailmankaikkeudella (tai multiversumilla) olisi hämmentäviä ominaisuuksia. Mutta jo Immanuel Kant ymmärsi rationaalisen ajattelun rajat tässä asiassa todeten, että ”kysymys luonnon äärettömyydestä on ihmiselle ikuisesti ratkaisematon”. Tätä asiaa ei tule muuttamaan mikään tiede tai tutkimustulos tulevaisuudessa, koska luonnontiede rajoittuu aina äärellisyyksiin.

-----------------------

Loputtomien huoneiden rakennuksessa voin valita kaksi tapaa ajatella. Koska eteeni on auennut toistaiseksi vain uusia huoneita, on järkevää ajatella että näin on myös tulevaisuudessa, ja ulkopuolen pohtiminen on turhaa haihattelua. Tai sitten voin ylenkatsotuksi tulemisen uhallakin varautua siihen, että jossain huoneessa ehkä onkin ikkuna tai ulko-ovi. Ja totta on myös, että eräänä päivänä poistun rakennuksesta joka tapauksessa.

Nyyhkydemokratiaa

Vaikka Eduskunnan päätös ottaa sukupuolineutraali avioliittolaki käsitteltäväksi ei vielä suoraan tarkoittanut lain voimaantuloa, on se kuitenkin vain ajan kysymys. Sateenkaariperheiden oikeudellisen aseman turvaaminen on yhteiskunnan tehtävä. Tässä ei mielestäni ole mitään epäselvää. Sekä kannattajien että vastustajien toiminnasta löytyy kuitenkin moitittavaa.

• Asian markkinoiminen "tasa-arvo"-kysymyksenä on tavallinen kikka länsimaisessa demokratiassa. Vähemmistön taitavasti laatimalla nyyhkytarinalla saadaan enemmistö kyyneliin. Tässä tapauksessa tarinan ytimessä oli väittämä, jonka mukaan avioliitto-käsitteen uudelleenmäärittely on ainoa mahdollinen tie tasa-arvoon. Tämä vain ei ole totta. Presidentti Niinistön ehdottama kompromissi perustui puhtaaseen ajatteluun ja toteutti tarkasti moniarvoisen yhteiskunnan ideologiaa mahdollistamalla asian juridisen toteutumisen (max 7% väestöstä) ilman että kenenkään tabuja (n. 45% väestöstä) loukataan. Pariliitto-mallin suurin heikkous oli, että se ei saanut ketään kyyneliin. 
• Asian vastustaminen uskonnollisin perustein oli myös taitamatonta. Olen KD:n jäsen mutta edustan sitä kantaa, jonka mukaan "Raamattu sanoo" -argumentointi istuu huonosti demokraattiseen järjestelmään, koska demokratia perustuu (tai pitäisi) keskustelulle, minkä avaamiseen edellämainittu tapa sopii varsin huonosti. Vakuuttavia asiaperusteita olisi ollut käytettävissä.
• Tapio Puolimatkan HS:ssa esittämä argumentti oli selkeä ja kiistaton. Hieman kärjistetysti se meni näin. Ihminen, kuten eläimet, ajattelee lopulta vain itseään ja biologisia jälkeläisiään. Siksi kaikki ideologiset kokeilut yhteiskunnan perusrakenteilla ovat ja tulevat epäonnistumaan. Puolimatka vain teki kömpelön virheen esittämällä, että homofilia koitui antiikin kulttuurien tuhoksi. Tuolloin, niinkuin nyt, homoliittoasia koskee kuitenkin vain pientä osaa väestöstä. Länsimainen kulttuuri on rappeutumassa, mutta syyt ovat muualla.

Kaiken demonisoiminen

 Jos on vahvasti sitoutunut johonkin ideologiaan, uskonnolliseen tai poliittiseen, on tapana nähdä ideologiaa myös asioissa, missä toiset eivät sitä näe. Viime kirjoituksessani kerroin, kuinka kommunistit aikoinaan näkivät suomen kielen lyhenteet eKr. ja jKr. uskonnollisesti virittyneinä, mikä ei ollut juuri noussut suuren yleisön mieleen. Rinnalle tulivat kömpelöt lyhenteet eaa ja jaa, jotka ovat nykyisin vakiintuneet käyttöön ideologisista syistä, vaikka tämä ideologia onkin matkan varrella vaihtunut toiseen.

Seuraavassa kiinnitän huomiota joihinkin asioihin, joissa oma viiteryhmäni, aktiiviset kristityt, näkevät usein ideologista vastakkainasettelua, vaikka siitä ei välttämättä ole kysymys. Tarpeeton ideologisen vastakkainasettelun näkeminen tai alleviivaaminen on monin tavoin haitallista. Se on usein paitsi epä-älyllistä, myös este sellaiselle keskustelulle, jossa toista osapuolta aidosti kuunnellaan. Lähetyskäskyn mukaan kristittyjen tehtävä on kommunikoida ilosanoma koko maailmalle. Tehtävä edellyttää keskustelun esteiden purkamista, ei niiden pystyttämistä.

Homoseksuaalisuuden demonisoiminen. Apostoli Paavali puhuu voimakkain sanoin homoja vastaan, antaen ymmärtää, että näiden toiminta on tuottamuksellista ja elostelevaa. Antiikin kulttuuria tuntevalle Paavalin reaktio on helppo ymmärtää. Tuolloin elettiin Rooman imperiumin kukoustuskautta, ja samalla kreikkalainen kulttuuri oli kypsynyt täyteen mittaansa ja sen ylikin, kohti rappiota. Korkekulttuurin rappiolle on tyypillistä pakkomielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen (kuulostaako tutulta?). Kreikkalaisen eliitin parissa homosuhteet olivat tyylikkäitä, heterosuhteet rahvaanomaisia. Järjestettiin juhlia, joiden rinnalla Freddie Mercuryn kuuluisat bileet olisivat olleet vain lämmittelyä. Rooman eliitti seurasi perässä, koska kaikki trendikäs tuli Kreikasta. Hurjat tarinat levisivät kuvakertomuksina julkisten tilojen seinissä, ruukkujen kyljissä ym. Suulliset tarinat kulkivat kauppiaiden mukana myös kauas Juudeaan tietenkin vielä suurenneltuina. Tämä oli tapa, jolla tieto antiikin aikana levisi. Se olisi vähän sama, kuin jos ainoa tietolähde aiheesta olisivat Tom of Finland-postimerkit. Käsiteympäristöön ei kuulunut mitään sellaista kuin esimerkiksi syyntakeeton tai synnynnäinen homoseksuaalisuus.

Koska aihetta on viime aikoina käsitelty niin paljon, kerron vain lyhyesti oman kantani asiaan. Jos joku sanoo olleensa homo lapsesta asti, niin uskon että asia on niin. Homoseksuaalisuus poikkeaa luonnollisesta järjestyksestä, sitä ei voi kiistää. Mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että nykyiseen elinympäristöömme kuuluu paljon muutakin luonnotonta. Esimerkiksi kellon mukaan eläminen on luonnotonta.

Kristilliseltä kannalta homoseksuaalisuuden tekee vaikeaksi asiaksi se, että se on pääasiassa syyntakeetonta - asianomainen on vain homo - mutta homoseksuaalista parisuhdetta ei voi kuitenkaan rinnastaa aviolliseen suhteeseen. On haasteellista löytää tapa käsitellä tätä asiaa niin, etteivät homot koe tulevansa syrjityksi. Tässä kohta naiivi ideloginen vastakkainasettelu ei ole pelkästään kristittyjen pahe: vähintään yhtä typerää on nykymaailmassa vaatia "tasa-arvoa" kaikille parisuhteille "jos rakastaa". Kirkko on kuitenkin nykymaailmassa ainoa instituutio, jota aidosti kiinnostaa edes yrittää huolehtia yhteiskunnallisesta ja perhe -käsitteen jatkuvuudesta sukupolvien yli.

En tiedä ongelmaan oikein hyvää ratkaisua. USA:n armeijan yhteydessä tuli julkisessa keskustelussa tutuksi linjaus "älä kysy, älä kerro". Se on lähestymistapana ongelmallinen, mutta ehkä vähiten huono, koska se sulkee samalla pois julkisen leimaamisen. Nykymaailmassa ajatellaan usein, että kaikesta pitää puhua avoimesti tiedotusvälineissä. Samalla kuitenkin ollaan varsin yksimielisiä siitä, että väkivallan ja seksuaalisten salaisuuksien paljastaminen TV:n ja netin kautta lapsille on ollut epätervettä. Tiettyjen tabujen varjeleminen yhteisestä sopimuksesta ei ole tekopyhää, vaan kuuluu tärkeänä osana inhimilliseen kulttuuriin ja erityisesti korkeakulttuuriin.


Evoluutioteorian ja luonnontieteen demonisoiminen. Charles Darwin julkaisi Lajien Synty -teoksena 1859. Hänelle  ja muille luonnontieteilijöille kristittyjen jyrkkä vastustus tuli yllätyksenä. Luonnontieteilijöillä ei 1800-luvulla ollut mitään agendaa Jumalan viraltapanemiseksi; sellainen oli vain joillakin aikakauden filosofeilla, kuten Nietzschellä. Kristittyjen tunteenomainen hyökkäys keskeistä luonnontieteellistä teoriaa vastaan johti kuitenkin tarpeettomaan ideologiseen välirikkoon, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Luonnontieteilijöiden pakottaminen puolustuskannalle johti asetelmaan, jossa älymystön edustajat alkoivat vieroksua ainakin suoraa tunnustautumista kristityksi tai yleensä uskonnolliseksi. Asiassa on kuitenkin tärkeä ulottuvuus, joka on tyystin unohtunut julkisesta keskustelusta. Suurin osa perinteisistä kirkoista on sillä kannalla, että Jumala on kaiken perimmäinen syy, mutta luonnontiede antaa parasta tietoa siitä, miten kaikki on kehittynyt. Kreatonistit pitävät tätä kantaa Raamatun auktoriteettia murentavana kompromissina ja maailmallistumisena, mutta siitä ei ole kyse. Paavi Leo XIII tarkensi 1870-luvulla katolisen kirkon maailmankatsomuksellista perustaa kirkkoisä Tuomas Akvinolaisen ajatusten pohjalta. Tätä kautta argumentoitiin edellä esitetty kirkollinen kantan koskien evoluutioteoriaa ja yleensä tieteen ja uskon välistä suhdetta.  Ei katolisella kirkolla ollut 1870-luvulla mitään tarvetta antaa periksi ajan virtauksille. Muut kirkkokunnat, ev.lut. mukaanlukien, omaksuivat saman näkökannan. Kreationismin kannalle ovat kuitenkin tänä päivänä ryhmittyneet monet herätysliikkeet, jotka vierastavat perinteistä teologiaa.

Muiden uskontojen demonisoiminen. Länsimainen kristitty, joka matkustaa Kauko-Itään, saattaa kauhistella katukuvassa näkyviä lukuisia alttareita ja jumalakuvia, ja kokea pahojen henkien läsnäolon. Toinen tavallinen kauhistelun aihe on islam. Tässä olisi tärkeää osata erottaa normaali kulttuurishokki uskonkysymyksistä, mutta se tuskin onnistuu ilman oikeaa tietoa ja kokemusta. Tietenkin kaikkiin uskontoihin liittyy ääri-ilmiöitä, joiden kohdalla sanan 'demoninen' käyttö ei ole liioiteltua. Järkyttävin esimerkki lienee tällä hetkellä Islamilainen valtio (ISIS) -terroristiliikkeen laaja toiminta. Maltilliset muslimit, joita on 80% islaminuskoisista, ovat hankalassa välikädessä, kun piittaamattomat terroristit esiintyvät heidän oman uskontokuntansa ylipappeina. On myös tärkeää ymmärtää, että jonkin uskonnon pohjalta syntynyt kulttuuri usein kehittyy pitkän ajan kuluessa tavalla, joka tekee vaikeaksi nähdä enää yhteyttä alkuperäiseen uskonnolliseen oppiin. Edustavia esimerkkejä ovat islamin kohdalla ISIS tai Al-Qaida, tai kristinuskon kohdalla ristiretket, tai usko USA:n sotilasmahtiin Jumalan kätenä (silti kuitenkin toivon, että viimeksimainittu onnistuu laittamaan ISIS:n pois päiviltä, koska neuvottelutie on suljettu pois).
Erinomaisen esimerkin suhtautumisessa muihin uskontoihin antaa apostoli Paavali. Saapuessaan Ateenaan hänkin aluksi kauhisteli alttareiden ja jumalien kirjoa, mutta ymmärsi sitten viisaasti käyttää hyväksi kreikkalaisten ideologista avarakatseisuutta, jota nykyisin kutsuttaisiin postmoderniksi. Apostolien teot kertoo että "Ateenalaiset.. olivat näet tavattoman kiinnostuneita kaikista uusista asioista ja puheenaiheista." Tämä mahdollisti evankeliumin julistamisen keskustelevasti, ilman kilpailevien uskontojen demonisoimista.

Kulttuuri-ilmiöiden, kuten metallimusiikin demonisoiminen. Kun aikoinaan Iso -Britanniassa siististi pukeutuneet nuoret miehet ottivat kitaran käteen ja alkoivat laulaa keltaisesta sukellusveneestä, ei vanhemman sukupolven paheksunnalla ollut rajoja. Nykyisin tätä reaktiota on vaikea ymmärtää ainakaan itse musiikista johtuvaksi. Taustalla olikin muuta: Beatles-musiikki vain symbolisoi uutta nuorisokulttuuria, joka kapinoi vanhemman sukupolven konservatiivisuutta vastaan. Lieveilmiöinä toki esiintyi huumeiden käyttöä, irtosuhteita ja vandalismia. Mutta esimerkiksi fraasi "all you need is love" sopisi mainiosti hengellisen laulun kertosäkeeksi.
Tänä päivänä hurjan näköiset, mustiin pukeutuneet nuoret miehet ja naiset kokoontuvat kuuntelemaan kovaäänistä örinärokkia, jota esittävät vielä hurjemman näköiset, pitkätukkaiset maskeeratut miehet. Meluisan session jälkeen yleisö kuitenkin poistuu paikalta enimmäkseen siististi ja rauhallisesti, järjestyshäiriöt ja sikailu eivät kuulu kuvaan, toisin kuin esim. tavanomaisilla pop-festivaaleilla. Kyseessä onkin erikoisen musiikin ympärille syntynyt show-kulttuuri, jossa voimakkaat tunteet kanavoidaan musiikiin ja teatraalisen agressiiviseen esiintymiseen. Monet henkisestä ahdistuksesta kärsivät ihmiset ovat kertoneet, kuinka heavy metal auttaa heitä purkamaan ahdistusta hallitusti. Saman asian lievempänä ja laajemmalle levinneenä ilmaisutapana voi pitää alkuperäistä blues-musiikkia.

Onko demoneja sitten olemassa? Ihminen on osoittanut kykenevänsä äärimmäiseen pahuuteen tavalla, joka on ristiriidassa kaikkien evoluutiobiologisten periaatteiden kanssa. Jotkin eläinlajit turvautuvat kannibalismiin, jos muuta ravintoa ei kerta kaikkiaan ole saatavilla - nälkäinen urosjääkarhu saattaa syödä poikasensa. Puhveleiden taistelu naaraasta saattaa ajaa kilpakosijat henkihieveriin. Mutta ihminen ajaa ahdinkoon tai surmaa lajitovereitaan miljoonittain, ei ainoastaan sodissa vaan myös rauhan aikaisissa hirmuhallinnoissa. Yksi, puhtaasti biologinen tapa on ajatella, että ihminen on oman pahuutensa kanssa vain yksi evoluution umpikujista, jonka kuuluukin pian tuhoutua itse aiheuttamassaan ydinpalossa. Kristillinen ajattelutapa antaa kuitenkin hieman toivoa opettamalla, että äärimmäinen pahuus tulee ihmiseen osittain ulkopuolelta, joten se voi olla edes osittain torjuttavissa. Annan vain yhden esimerkin asetelmasta, jossa mielestäni vaikuttaa ihmisen ulkopuolinen pahuus, ja käynnissä on taistelu sitä vastaan. Pohjois-Korean hallinto ja tapa kohdella kansalaisiaan on niin äärimmäinen, että yksityiskohdat jääkööt mainitsematta. Toinen puoli samasta kansasta asuu Etelä-Koreassa, joka on vapaa ja yksi maailman kristityimpiä valtioita. Etelä-Koreassa lähelle pohjoisrajaa on perustettu erityisiä paikkoja, joita voi kutsua rukousmotelleiksi. Niissä on huoneita, jonne ihmiset tulevat yksityisesti rukoilemaan pohjoisten naapureidensa puolesta. Ei ole liioiteltua kutsua tätä hengelliseksi sodankäynniksi demoneita vastaan. Olisi hienoa, jos kristityt kaikkialla maailmassa ajoittain muistaisivat ja myös ottaisivat osaa tähän taisteluun.

Surkuhupaisa arvotyhjiö

Nykyiselle yhteiskuntakehitykselle on jo pidempään ollut ominaista asteittainen luopuminen uskonnosta tai ylipäätään ideologiasta kulttuurin perustana. Länsimaissa tämä tarkoittaa tietysti luopumista valtiollisesta kristinuskosta. Entisissä sosialistivaltioissa sama rooli on ollut, tai ainakin sellainen yritettiin rakentaa ideologian varaan, mutta yhtä kaikki sekin on nyt mennyttä. Syntynyt arvotyhjiö käyttäytyy kuin fysikaalinen tyhjiö - melkein mikä tahansa ideologian tuulahdus voi hetkessä täyttää tyhjän tilan, koska ei ole enää olemassa mitään yleisesti tunnustettua aatejärjestelmää, jonka avulla ideologioiden paremmutta tai merkityksellisyyttä voitaisiin arvioida. Seuraavassa satunnaisia pomintoja siitä, miten ilmiö näkyy.

Eaa ja jaa. Nämä virallisen aseman saaneet, epäonnistuneet lyhenteet osuivat ensi kertaa silmiini Neuvostoliiton tuottamassa suomenkielisessä propagandassa 70-luvun lopussa. Teksti oli muistaakseni Suomi-Neuvostoliitto -seuran jakamaa historian oppimateriaalia. Kysyin opettajalta, mitä lyhenteet tarkoittavat. Muistan vieläkin huvittuneen ilmeen opettajan kasvoilla tämän selittäessä, miksi Neuvostoliitossa ei suvaita eKr/jKr -lyhenteitä. Tuskin olisi monenkaan meistä mieleen tullut tänä päivänäkään, että lyhenteissä eKr/jKr olisi jokin ideologinen lataus, elleivät marxistit olisi sitä meille alleviivanneet.

Suvivirsi. Tämä aihe on jo niin kaluttu, että sen voisi jättää pelkäksi maininnaksi. Uskon että tänä vuonna Yle:n uutistoimittaja kiteytti suomalaisen enemmistön näkemyksen todetessaan suvivirsikeskustelun kuuluvan jo perinteisten kevään merkkien joukkoon.

Tasa-arvo. Arvotyhjiön aiheuttamat ilmiöt eivät aina ole yksinkertaisia. Tasa-arvo on kuulunut länsimaisiin, luovuttamattomiin arvoihin jo kauan. Arvotyhjiön vallitessa syntyy kuitenkin mahdollisuus ilmaiseen kyytiin mille tahansa ideologialle, joka edes löyhästi voi nimetä itsensä tasa-arvoasiaksi. Ilmeisin esimerkki tällaisesta ratsastuksesta on muuttaa nimitys "sukupuolineutraali avioliittolaki" muotoon "tasa-arvoinen avioliittolaki". Näin hankkeen vastustajat saadaan näppärästi demonisoitua tasa-arvon vastustajiksi, siis samanarvoisiksi rasistien ja sovinistien kanssa. Vastaava sanakikkailu on suosittua nykyaikaisessa sotapropagandassa, jossa sortohallitukset leimaavat kaikki opposition toimet "terrorismiksi", mikä tietysti oikeuttaa kaikki ajateltavissa olevat vastatoimet.

Turvallisuus. Yhtenäiskulttuurin luvattu maa, rakas länsinaapurimme, on edelläkävijä arvotyhjiön luomisessa. Siellä kristinusko onnistuttiin eliminoimaan jo varhain, joten oli nopeasti keksittävä jotain tilalle. Ideologiana "turvallisuus" kuulostaa köykäiseltä, mutta kelpaa paremman puutteessa. Se sopii erinomaisesti osaksi yhtenäiskulttuuria, sillä eihän kukaan vastusta turvallisuutta. Ruotsissa on asialle oma yleinen virastokin (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap). Syvemmällä tasolla turvallisuuden ylikorostaminen vahvistaa länsimaissa vallitsevaa ajattelua, jossa kuolema suljetaan pois normaalin elämän piiristä.

Sukupuolineutraalit lelukuvastot. Könsneutral leksaker katalog. En malta jättää vielä länsinaapuria rauhaan. Kun uutinen tästä asiasta levisi, oli suorastaan pakko käydä katsomassa, onko asia niin. Ja katso, kuvissa todella tytöt leikkivät autoilla ja pojat siivousvälineillä. Kliimaksista jäi puuttumaan vain otsikon muuttaminen muotoon "tasa-arvoinen lelukuvasto".

Lasten rokottamatta jättäminen. Yllättävä uutinen tuhkarokkoepidemiasta pienellä paikkakunnalla herätti kysymyksen, miten sellainen on nykypäivänä mahdollista. Kävi ilmi, että kyläyhteisöä leimasi koululääketieteen vastainen ideologia. Tämä on välillinen seuraus kirkon alasajosta. Evankelis-luterilaisuus on kehittynyt, filosofisesti korkeatasoinen uskonto, joka vuosisatojen kuluessa on opettanut suomalaiset lukemaan ja luottamaan tieteelliseen ja lääketieteelliseen tietoon taikauskon sijaan. Kirkon väistyessä taka-alalle tästä kaikesta on jo näkyvissä taantumus - kirjojen lukeminen vähenee ja monenlaiset tunteeseen ja perinteeseen nojautuvat uskomukset valtaavat alaa.

Kirkon ideologinen vesittyminen. Murheellista on katsella, kuinka kirkko on rähmällään arvotyhjiön edessä. Helsingin piispa ehdottaa kirkon tilojen antamista muslimimaahanmuuttajien käyttöön uskonnon harjoittamiseksi. Arkkipiispa esittää seksuaalivähemmistöille yleisen, mutta samalla jotenkin irrallisen anteeksipyynnön. Anteeksipyyntö lienee sinänsä paikallaan, mutta sen ajoitus ja tapa ilmentävät kirkon johdon pakonomaista tarvetta myötäillä yleistä yhteiskunnallista keskustelua, kun kirkon tehtävä olisi tämän keskustelun ohjaaminen.

Koraanista ja Raamatusta lyhyesti

Tämä lyhyt vertailu koskee joitakin mainittujen kirjojen yleisiä asioita, eikä siinä viitata tai tehdä johtopäätöksiä kristinuskosta tai islamista käytännössä. Olen lukenut Koraanin läpi kerran, Raamatun useasti. Lisäksi Jaakko Hämeen-Anttilan "Islamin käsikirja" on antanut paljon arvokasta taustatietoa.

On tärkeä ymmärtää, että islam erkaantui juutalaisuudesta vasta profeetta Muhammedin myötä 500-luvulla. Yksi islamin ymmärtämisen avainkohtia Koraanissa on lause "Uskokaa Toora ja Evankeliumi". Juutalaisten pyhät kirjoitukset (Toora) vastaa suunnilleen Raamatun Vanhaa Testamenttia. Kehotus uskoa evankeliumi kuulostaa kristityn korvaan hämmentävältä, mutta "evankeliumi" tarkoittaa tässä yhteydessä kertomuksia Jeesuksesta profeettana. Selkein teologinen ero Raamatun ja Koraanin välillä onkin oppi Jeesuksesta: hän on islamissa profeetta, suurin Muhammedin jälkeen, mutta jumalallista asemaa hänellä ei ole: "Jeesus, Marian poika.".  Muslimit siis katsovat olevansa oikea Jumalan kansa ja oikeita israelilaisia, ei syntyperän mutta Jumalan profeetan (Muhammedin) saaman ilmoituksen perusteella.

Muhammedin kerrotaan saaneen Koraani saneluna suoraan taivaasta. Arabiankielinen Koraani on siksi täydellinen ja virheetön. Sen kieli on paikoin runollista. Jumalaan liitetään laatusanoja, joita käytetään kauniilla tavalla Jumalan niminä: "Hän on Mahtava, Viisas.".. "Tietäkää, että Jumala on Vauras, Ylistettävä.". Koraanin tekstimäärä on n. kolmasosa Raamatun tekstistä. Suomenkielisen käännöksen laatinut Jaakko Hämeen-Anttila neuvoo lukemaan Koraanin ensimmäisellä kerralla lopusta alkuun, mikä suunnilleen vastaa lukujen (suurat) kronologista järjestystä ilmeisesti kirjoitusajankohdan mukaan. Koraani on enimmäkseen opetustekstiä, ei historiankirjoitusta kuten esim. Vanha Testamentti.

Koraanista ei löydy kehotuksia väkivaltaan tai mihinkään muuhun äärimmäiseen tapaan toteuttaa uskontoa. Opetustekstissä korostuu puhdasoppisuus ja anteliaisuus. Yhteisön toimintaan liittyvää opetusta on vähän. Se koskee mm. avioeroa ja perintöoikeutta. Perinnön kohdalla tytär on oikeutettu puoleen siitä mitä poika. Nykyaikana tämä olisi syrjintää, mutta historiallisessa perspektiivissä edes tällaista naisen aseman tunnustamista voi pitää edistyksellisenä.

Sunnat ovat kirjoituksia, jotka antavat ohjeita Koraanin soveltamiseksi käytäntöön. Niiden kautta voi paremmin ymmärtää islamilaisen maailman historiaa ja kulttuuria.

Teologisessa mielessä tärkeä asia on näkemys Jeesuksen asemasta. "Ei Jumalalla ole poikaa, sellainen ei ole sopivaa". Siten Koraani erikseen korostaa eroa kristinuskoon tulkitsemalla opin Jeesuksesta Jumalan poikana polyteismina (monijumalisuutena) ja siten jumalanpilkkana ja vääräuskoisuutena, mikä Koraanin mukaan on synneistä suurin. Kristillisen teologian näkökulmasta tällainen tulkinta on kuitenkin vääristelevä.

Pari muuta kiinnostavaa yksityiskohtaa Koraanista. "Dzinnit" ovat eräänlaisia henkiolentoja, pahoja henkiä (piruja), mutta myöskin hyviä henkiä mahtuu joukkoon. Muhammed lähetettiin profeetaksi sekä dzinneille että ihmisille. Koraani ei tarkemmin kuvaile esim. ihmisten ja dzinnien välisiä suhteita.

"Mutta hurskaita odottaa.. pyöreärintaiset nuoret tytöt" (78 Viestin Suura). Koraanissa uskovia odottaa taivas, joka ympäristönä muistuttaa ajallista maailmaa myös asitillisine iloineen, tämä ei siis ole vertauskuvallista. Raamatun taivas on käsitteellisempi ("Silloin ei mennä miehelle".. "ovat kuin enkelit taivaassa"). Tämä voi tuntua hieman ristiriitaiselta suhteessa siihen, että islamilaisessa teologiassa muuten Jumalan abstraktisuutta ja ei-ihmisenkaltaisuutta korostetaan.

Koska Koraani on saneltu suoraan taivaasta ja on virheetön, siitä ei ole juuri keskusteltavaa. Raamatun syntytapa on erilainen. Vanha Testamentti sisältää paljon historiankirjoitusta, ja evankeliumit ovat ylöskirjattuja silminnäkijäkuvauksia Jeesuksen toiminnasta. Raamatun kirjat eivät myöskään itse sano olevansa suoraa Jumalan sanelua. Nykyaikaisessa mielessä Raamattua voi historiankirjoituksena pitää uskottavana, sillä esim. neljä toisistaan hieman poikkeavaa evankeliumia samoissa kansissa ilmentää lähdekritiikin perusajatusta. Myös Vanhassa Testamentissa on joitakin historiankirjoituksen osia, jotka kertovat osin samasta ajasta ja poikkeavat samalla hieman toisistaan (Aikakirjat ja Kuningasten kirjat). Näin Raamattu tekee mahdolliseksi sitä itseään koskevan keskustelun.

Yleissivistyksen tähden ja monikulttuurisen maailman ymmärtämiseksi suosittelen tutustumista puolueettomaan Koraania ja islamia käsittelevään kirjallisuuteen.