Jos on vahvasti sitoutunut johonkin ideologiaan, uskonnolliseen tai poliittiseen, on tapana nähdä ideologiaa myös asioissa, missä toiset eivät sitä näe. Viime kirjoituksessani kerroin, kuinka kommunistit aikoinaan näkivät suomen kielen lyhenteet eKr. ja jKr. uskonnollisesti virittyneinä, mikä ei ollut juuri noussut suuren yleisön mieleen. Rinnalle tulivat kömpelöt lyhenteet eaa ja jaa, jotka ovat nykyisin vakiintuneet käyttöön ideologisista syistä, vaikka tämä ideologia onkin matkan varrella vaihtunut toiseen.
Seuraavassa kiinnitän huomiota joihinkin asioihin, joissa oma viiteryhmäni, aktiiviset kristityt, näkevät usein ideologista vastakkainasettelua, vaikka siitä ei välttämättä ole kysymys. Tarpeeton ideologisen vastakkainasettelun näkeminen tai alleviivaaminen on monin tavoin haitallista. Se on usein paitsi epä-älyllistä, myös este sellaiselle keskustelulle, jossa toista osapuolta aidosti kuunnellaan. Lähetyskäskyn mukaan kristittyjen tehtävä on kommunikoida ilosanoma koko maailmalle. Tehtävä edellyttää keskustelun esteiden purkamista, ei niiden pystyttämistä.
Homoseksuaalisuuden demonisoiminen. Apostoli Paavali puhuu voimakkain sanoin homoja vastaan, antaen ymmärtää, että näiden toiminta on tuottamuksellista ja elostelevaa. Antiikin kulttuuria tuntevalle Paavalin reaktio on helppo ymmärtää. Tuolloin elettiin Rooman imperiumin kukoustuskautta, ja samalla kreikkalainen kulttuuri oli kypsynyt täyteen mittaansa ja sen ylikin, kohti rappiota. Korkekulttuurin rappiolle on tyypillistä pakkomielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen (kuulostaako tutulta?). Kreikkalaisen eliitin parissa homosuhteet olivat tyylikkäitä, heterosuhteet rahvaanomaisia. Järjestettiin juhlia, joiden rinnalla Freddie Mercuryn kuuluisat bileet olisivat olleet vain lämmittelyä. Rooman eliitti seurasi perässä, koska kaikki trendikäs tuli Kreikasta. Hurjat tarinat levisivät kuvakertomuksina julkisten tilojen seinissä, ruukkujen kyljissä ym. Suulliset tarinat kulkivat kauppiaiden mukana myös kauas Juudeaan tietenkin vielä suurenneltuina. Tämä oli tapa, jolla tieto antiikin aikana levisi. Se olisi vähän sama, kuin jos ainoa tietolähde aiheesta olisivat Tom of Finland-postimerkit. Käsiteympäristöön ei kuulunut mitään sellaista kuin esimerkiksi syyntakeeton tai synnynnäinen homoseksuaalisuus.
Koska aihetta on viime aikoina käsitelty niin paljon, kerron vain lyhyesti oman kantani asiaan. Jos joku sanoo olleensa homo lapsesta asti, niin uskon että asia on niin. Homoseksuaalisuus poikkeaa luonnollisesta järjestyksestä, sitä ei voi kiistää. Mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että nykyiseen elinympäristöömme kuuluu paljon muutakin luonnotonta. Esimerkiksi kellon mukaan eläminen on luonnotonta.
Kristilliseltä kannalta homoseksuaalisuuden tekee vaikeaksi asiaksi se, että se on pääasiassa syyntakeetonta - asianomainen on vain homo - mutta homoseksuaalista parisuhdetta ei voi kuitenkaan rinnastaa aviolliseen suhteeseen. On haasteellista löytää tapa käsitellä tätä asiaa niin, etteivät homot koe tulevansa syrjityksi. Tässä kohta naiivi ideloginen vastakkainasettelu ei ole pelkästään kristittyjen pahe: vähintään yhtä typerää on nykymaailmassa vaatia "tasa-arvoa" kaikille parisuhteille "jos rakastaa". Kirkko on kuitenkin nykymaailmassa ainoa instituutio, jota aidosti kiinnostaa edes yrittää huolehtia yhteiskunnallisesta ja perhe -käsitteen jatkuvuudesta sukupolvien yli.
En tiedä ongelmaan oikein hyvää ratkaisua. USA:n armeijan yhteydessä tuli julkisessa keskustelussa tutuksi linjaus "älä kysy, älä kerro". Se on lähestymistapana ongelmallinen, mutta ehkä vähiten huono, koska se sulkee samalla pois julkisen leimaamisen. Nykymaailmassa ajatellaan usein, että kaikesta pitää puhua avoimesti tiedotusvälineissä. Samalla kuitenkin ollaan varsin yksimielisiä siitä, että väkivallan ja seksuaalisten salaisuuksien paljastaminen TV:n ja netin kautta lapsille on ollut epätervettä. Tiettyjen tabujen varjeleminen yhteisestä sopimuksesta ei ole tekopyhää, vaan kuuluu tärkeänä osana inhimilliseen kulttuuriin ja erityisesti korkeakulttuuriin.
Evoluutioteorian ja luonnontieteen demonisoiminen. Charles Darwin julkaisi Lajien Synty -teoksena 1859. Hänelle ja muille luonnontieteilijöille kristittyjen jyrkkä vastustus tuli yllätyksenä. Luonnontieteilijöillä ei 1800-luvulla ollut mitään agendaa Jumalan viraltapanemiseksi; sellainen oli vain joillakin aikakauden filosofeilla, kuten Nietzschellä. Kristittyjen tunteenomainen hyökkäys keskeistä luonnontieteellistä teoriaa vastaan johti kuitenkin tarpeettomaan ideologiseen välirikkoon, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Luonnontieteilijöiden pakottaminen puolustuskannalle johti asetelmaan, jossa älymystön edustajat alkoivat vieroksua ainakin suoraa tunnustautumista kristityksi tai yleensä uskonnolliseksi. Asiassa on kuitenkin tärkeä ulottuvuus, joka on tyystin unohtunut julkisesta keskustelusta. Suurin osa perinteisistä kirkoista on sillä kannalla, että Jumala on kaiken perimmäinen syy, mutta luonnontiede antaa parasta tietoa siitä, miten kaikki on kehittynyt. Kreatonistit pitävät tätä kantaa Raamatun auktoriteettia murentavana kompromissina ja maailmallistumisena, mutta siitä ei ole kyse. Paavi Leo XIII tarkensi 1870-luvulla katolisen kirkon maailmankatsomuksellista perustaa kirkkoisä Tuomas Akvinolaisen ajatusten pohjalta. Tätä kautta argumentoitiin edellä esitetty kirkollinen kantan koskien evoluutioteoriaa ja yleensä tieteen ja uskon välistä suhdetta. Ei katolisella kirkolla ollut 1870-luvulla mitään tarvetta antaa periksi ajan virtauksille. Muut kirkkokunnat, ev.lut. mukaanlukien, omaksuivat saman näkökannan. Kreationismin kannalle ovat kuitenkin tänä päivänä ryhmittyneet monet herätysliikkeet, jotka vierastavat perinteistä teologiaa.
Muiden uskontojen demonisoiminen. Länsimainen kristitty, joka matkustaa Kauko-Itään, saattaa kauhistella katukuvassa näkyviä lukuisia alttareita ja jumalakuvia, ja kokea pahojen henkien läsnäolon. Toinen tavallinen kauhistelun aihe on islam. Tässä olisi tärkeää osata erottaa normaali kulttuurishokki uskonkysymyksistä, mutta se tuskin onnistuu ilman oikeaa tietoa ja kokemusta. Tietenkin kaikkiin uskontoihin liittyy ääri-ilmiöitä, joiden kohdalla sanan 'demoninen' käyttö ei ole liioiteltua. Järkyttävin esimerkki lienee tällä hetkellä Islamilainen valtio (ISIS) -terroristiliikkeen laaja toiminta. Maltilliset muslimit, joita on 80% islaminuskoisista, ovat hankalassa välikädessä, kun piittaamattomat terroristit esiintyvät heidän oman uskontokuntansa ylipappeina. On myös tärkeää ymmärtää, että jonkin uskonnon pohjalta syntynyt kulttuuri usein kehittyy pitkän ajan kuluessa tavalla, joka tekee vaikeaksi nähdä enää yhteyttä alkuperäiseen uskonnolliseen oppiin. Edustavia esimerkkejä ovat islamin kohdalla ISIS tai Al-Qaida, tai kristinuskon kohdalla ristiretket, tai usko USA:n sotilasmahtiin Jumalan kätenä (silti kuitenkin toivon, että viimeksimainittu onnistuu laittamaan ISIS:n pois päiviltä, koska neuvottelutie on suljettu pois).
Erinomaisen esimerkin suhtautumisessa muihin uskontoihin antaa apostoli Paavali. Saapuessaan Ateenaan hänkin aluksi kauhisteli alttareiden ja jumalien kirjoa, mutta ymmärsi sitten viisaasti käyttää hyväksi kreikkalaisten ideologista avarakatseisuutta, jota nykyisin kutsuttaisiin postmoderniksi. Apostolien teot kertoo että "Ateenalaiset.. olivat näet tavattoman kiinnostuneita kaikista uusista asioista ja puheenaiheista." Tämä mahdollisti evankeliumin julistamisen keskustelevasti, ilman kilpailevien uskontojen demonisoimista.
Kulttuuri-ilmiöiden, kuten metallimusiikin demonisoiminen. Kun aikoinaan Iso -Britanniassa siististi pukeutuneet nuoret miehet ottivat kitaran käteen ja alkoivat laulaa keltaisesta sukellusveneestä, ei vanhemman sukupolven paheksunnalla ollut rajoja. Nykyisin tätä reaktiota on vaikea ymmärtää ainakaan itse musiikista johtuvaksi. Taustalla olikin muuta: Beatles-musiikki vain symbolisoi uutta nuorisokulttuuria, joka kapinoi vanhemman sukupolven konservatiivisuutta vastaan. Lieveilmiöinä toki esiintyi huumeiden käyttöä, irtosuhteita ja vandalismia. Mutta esimerkiksi fraasi "all you need is love" sopisi mainiosti hengellisen laulun kertosäkeeksi.
Tänä päivänä hurjan näköiset, mustiin pukeutuneet nuoret miehet ja naiset kokoontuvat kuuntelemaan kovaäänistä örinärokkia, jota esittävät vielä hurjemman näköiset, pitkätukkaiset maskeeratut miehet. Meluisan session jälkeen yleisö kuitenkin poistuu paikalta enimmäkseen siististi ja rauhallisesti, järjestyshäiriöt ja sikailu eivät kuulu kuvaan, toisin kuin esim. tavanomaisilla pop-festivaaleilla. Kyseessä onkin erikoisen musiikin ympärille syntynyt show-kulttuuri, jossa voimakkaat tunteet kanavoidaan musiikiin ja teatraalisen agressiiviseen esiintymiseen. Monet henkisestä ahdistuksesta kärsivät ihmiset ovat kertoneet, kuinka heavy metal auttaa heitä purkamaan ahdistusta hallitusti. Saman asian lievempänä ja laajemmalle levinneenä ilmaisutapana voi pitää alkuperäistä blues-musiikkia.
Onko demoneja sitten olemassa? Ihminen on osoittanut kykenevänsä äärimmäiseen pahuuteen tavalla, joka on ristiriidassa kaikkien evoluutiobiologisten periaatteiden kanssa. Jotkin eläinlajit turvautuvat kannibalismiin, jos muuta ravintoa ei kerta kaikkiaan ole saatavilla - nälkäinen urosjääkarhu saattaa syödä poikasensa. Puhveleiden taistelu naaraasta saattaa ajaa kilpakosijat henkihieveriin. Mutta ihminen ajaa ahdinkoon tai surmaa lajitovereitaan miljoonittain, ei ainoastaan sodissa vaan myös rauhan aikaisissa hirmuhallinnoissa. Yksi, puhtaasti biologinen tapa on ajatella, että ihminen on oman pahuutensa kanssa vain yksi evoluution umpikujista, jonka kuuluukin pian tuhoutua itse aiheuttamassaan ydinpalossa. Kristillinen ajattelutapa antaa kuitenkin hieman toivoa opettamalla, että äärimmäinen pahuus tulee ihmiseen osittain ulkopuolelta, joten se voi olla edes osittain torjuttavissa. Annan vain yhden esimerkin asetelmasta, jossa mielestäni vaikuttaa ihmisen ulkopuolinen pahuus, ja käynnissä on taistelu sitä vastaan. Pohjois-Korean hallinto ja tapa kohdella kansalaisiaan on niin äärimmäinen, että yksityiskohdat jääkööt mainitsematta. Toinen puoli samasta kansasta asuu Etelä-Koreassa, joka on vapaa ja yksi maailman kristityimpiä valtioita. Etelä-Koreassa lähelle pohjoisrajaa on perustettu erityisiä paikkoja, joita voi kutsua rukousmotelleiksi. Niissä on huoneita, jonne ihmiset tulevat yksityisesti rukoilemaan pohjoisten naapureidensa puolesta. Ei ole liioiteltua kutsua tätä hengelliseksi sodankäynniksi demoneita vastaan. Olisi hienoa, jos kristityt kaikkialla maailmassa ajoittain muistaisivat ja myös ottaisivat osaa tähän taisteluun.
