Pentti Linkola sopii suomalaiseen, melankoliseen sielunmaisemaan kuin hansikas käteen. Vakavat, syvään uurretut kasvot kehystävät verkkaista, punnittua puhetta, joka johdonmukaisesti osoittaa ihmiskunnan olevan tuhon tiellä.
Linkolan sanoman ydin ei ole muuttunut. Kirjassaan "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" sekä muussa tuotannossaan hän perustelee vakuuttavasti, kuinka ihmiskunta toiminnallaan vaarantaa oman olemassaolonsa ja häiritsee vakavasti myös koko muun biosfäärin toimintaa. Elämän ainoa toivo maapallolla on, että ihmiskunta palaa takaisin elämänmutoon, joka on tasapainossa ympäristön kanssa. Tämä tarkoittaa väestön rajua supistumista ja teknologian alasajoa. Sotien ja luonnokatastrofien aiheuttamat joukkokuolemat ovat johdomukaisia ja oikeutettuja välivaiheita matkalla tasapainoon, joka koituu eliökehän pelastukseksi. Linkola ei usko, että ihmiskunta onnistuisi ratkaisemaan ympäristöongelmat teknologiaa kehittämällä.
Linkolaa mukaillen nykyihmistä voi pitää evoluution umpikujana. Sokea kehitys on johtanut lajiin, jolla sattuu olemaan ylivoimainen kilpailuvaltti, äly, samalla tavoin kuin dinosauruksilla oli valttinaan ylivoimainen koko. Kilpailuetu on kuitenkin hetkellinen ja kääntyy itseään vastaan. Luonnollisen järjestyksen mukaista on, että sellainen laji joko tuhoutuu kokonaan tai siitä jää jäänne, joka evoluution kautta alkaa kehittyä uuteen suuntaan.
Linkola on liittynyt kirkkoon. Elämme aikaa, jossa monet aiemmin toisilleen vastakkaiset aatesuunnat löytävät toisensa samalta puolelta suhteessa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Liberaalia markkinataloutta ja taloudellista epätasa-arvoa vastustavat niin piispat, humanistit kuin sosialistit. Samanlainen vaikutus on ollut pakolaiskriisillä. Linkola sanoo tutustuneensa kirkkoa lähellä oleviin ihmisiin, joilla on ollut hyvä ajatuksia. Hän toteaa myös, että taustalla on oltava "jotain suurempaa".
Linkola itse on paras todiste tuosta jostain suuremmasta. Kuinka muuten olisi selitettävissä, että sattuman ohjaama kehitys voisi johtaa elämänmuotoon ja yksilöön, jonka ajattelu täydellisessä johdomukaisuudessaan on niin kaukana satunnaisesta kuin voi olla?
Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on langennut syntiin. Tämän voi sanoittaa Linkolan ajattelua mukaillen myös toisin: ihminen käyttäytyy tuhoisasti omaa lajiaan kohtaan sotimalla ja vainoamalla, piittaamattomuudella ja ympäristön turmelemisella. Muut eläinlajit eivät pääsääntöisesti tuhoa lajitovereitaan. Kristillisen sanoituksen mukaan ihmiskuntaa kohtaa Jumalan rangaistus, Linkolan mukaan ihmiskunta on itse oma rangaistuksena. Sanoitus on erilainen; syy, seuraus ja lopputulos samat.
Mutta se ei ole kaikki siinä - suuren katastrofin jälkeen paratiisi on saava uuden mahdollisuuden. Ihmiskunnan jäänne valitsee luonnon kunnioittamisen ja jää eloon. Kristillisen sanoituksen mukaan katuvat saavat armon ja perivät maan. Valitsitpa kumman sanoituksen vain, sinulla on lupa odottaa jotain suurempaa.
