Nyyhkydemokratiaa

Vaikka Eduskunnan päätös ottaa sukupuolineutraali avioliittolaki käsitteltäväksi ei vielä suoraan tarkoittanut lain voimaantuloa, on se kuitenkin vain ajan kysymys. Sateenkaariperheiden oikeudellisen aseman turvaaminen on yhteiskunnan tehtävä. Tässä ei mielestäni ole mitään epäselvää. Sekä kannattajien että vastustajien toiminnasta löytyy kuitenkin moitittavaa.

• Asian markkinoiminen "tasa-arvo"-kysymyksenä on tavallinen kikka länsimaisessa demokratiassa. Vähemmistön taitavasti laatimalla nyyhkytarinalla saadaan enemmistö kyyneliin. Tässä tapauksessa tarinan ytimessä oli väittämä, jonka mukaan avioliitto-käsitteen uudelleenmäärittely on ainoa mahdollinen tie tasa-arvoon. Tämä vain ei ole totta. Presidentti Niinistön ehdottama kompromissi perustui puhtaaseen ajatteluun ja toteutti tarkasti moniarvoisen yhteiskunnan ideologiaa mahdollistamalla asian juridisen toteutumisen (max 7% väestöstä) ilman että kenenkään tabuja (n. 45% väestöstä) loukataan. Pariliitto-mallin suurin heikkous oli, että se ei saanut ketään kyyneliin. 
• Asian vastustaminen uskonnollisin perustein oli myös taitamatonta. Olen KD:n jäsen mutta edustan sitä kantaa, jonka mukaan "Raamattu sanoo" -argumentointi istuu huonosti demokraattiseen järjestelmään, koska demokratia perustuu (tai pitäisi) keskustelulle, minkä avaamiseen edellämainittu tapa sopii varsin huonosti. Vakuuttavia asiaperusteita olisi ollut käytettävissä.
• Tapio Puolimatkan HS:ssa esittämä argumentti oli selkeä ja kiistaton. Hieman kärjistetysti se meni näin. Ihminen, kuten eläimet, ajattelee lopulta vain itseään ja biologisia jälkeläisiään. Siksi kaikki ideologiset kokeilut yhteiskunnan perusrakenteilla ovat ja tulevat epäonnistumaan. Puolimatka vain teki kömpelön virheen esittämällä, että homofilia koitui antiikin kulttuurien tuhoksi. Tuolloin, niinkuin nyt, homoliittoasia koskee kuitenkin vain pientä osaa väestöstä. Länsimainen kulttuuri on rappeutumassa, mutta syyt ovat muualla.

Kaiken demonisoiminen

 Jos on vahvasti sitoutunut johonkin ideologiaan, uskonnolliseen tai poliittiseen, on tapana nähdä ideologiaa myös asioissa, missä toiset eivät sitä näe. Viime kirjoituksessani kerroin, kuinka kommunistit aikoinaan näkivät suomen kielen lyhenteet eKr. ja jKr. uskonnollisesti virittyneinä, mikä ei ollut juuri noussut suuren yleisön mieleen. Rinnalle tulivat kömpelöt lyhenteet eaa ja jaa, jotka ovat nykyisin vakiintuneet käyttöön ideologisista syistä, vaikka tämä ideologia onkin matkan varrella vaihtunut toiseen.

Seuraavassa kiinnitän huomiota joihinkin asioihin, joissa oma viiteryhmäni, aktiiviset kristityt, näkevät usein ideologista vastakkainasettelua, vaikka siitä ei välttämättä ole kysymys. Tarpeeton ideologisen vastakkainasettelun näkeminen tai alleviivaaminen on monin tavoin haitallista. Se on usein paitsi epä-älyllistä, myös este sellaiselle keskustelulle, jossa toista osapuolta aidosti kuunnellaan. Lähetyskäskyn mukaan kristittyjen tehtävä on kommunikoida ilosanoma koko maailmalle. Tehtävä edellyttää keskustelun esteiden purkamista, ei niiden pystyttämistä.

Homoseksuaalisuuden demonisoiminen. Apostoli Paavali puhuu voimakkain sanoin homoja vastaan, antaen ymmärtää, että näiden toiminta on tuottamuksellista ja elostelevaa. Antiikin kulttuuria tuntevalle Paavalin reaktio on helppo ymmärtää. Tuolloin elettiin Rooman imperiumin kukoustuskautta, ja samalla kreikkalainen kulttuuri oli kypsynyt täyteen mittaansa ja sen ylikin, kohti rappiota. Korkekulttuurin rappiolle on tyypillistä pakkomielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen (kuulostaako tutulta?). Kreikkalaisen eliitin parissa homosuhteet olivat tyylikkäitä, heterosuhteet rahvaanomaisia. Järjestettiin juhlia, joiden rinnalla Freddie Mercuryn kuuluisat bileet olisivat olleet vain lämmittelyä. Rooman eliitti seurasi perässä, koska kaikki trendikäs tuli Kreikasta. Hurjat tarinat levisivät kuvakertomuksina julkisten tilojen seinissä, ruukkujen kyljissä ym. Suulliset tarinat kulkivat kauppiaiden mukana myös kauas Juudeaan tietenkin vielä suurenneltuina. Tämä oli tapa, jolla tieto antiikin aikana levisi. Se olisi vähän sama, kuin jos ainoa tietolähde aiheesta olisivat Tom of Finland-postimerkit. Käsiteympäristöön ei kuulunut mitään sellaista kuin esimerkiksi syyntakeeton tai synnynnäinen homoseksuaalisuus.

Koska aihetta on viime aikoina käsitelty niin paljon, kerron vain lyhyesti oman kantani asiaan. Jos joku sanoo olleensa homo lapsesta asti, niin uskon että asia on niin. Homoseksuaalisuus poikkeaa luonnollisesta järjestyksestä, sitä ei voi kiistää. Mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että nykyiseen elinympäristöömme kuuluu paljon muutakin luonnotonta. Esimerkiksi kellon mukaan eläminen on luonnotonta.

Kristilliseltä kannalta homoseksuaalisuuden tekee vaikeaksi asiaksi se, että se on pääasiassa syyntakeetonta - asianomainen on vain homo - mutta homoseksuaalista parisuhdetta ei voi kuitenkaan rinnastaa aviolliseen suhteeseen. On haasteellista löytää tapa käsitellä tätä asiaa niin, etteivät homot koe tulevansa syrjityksi. Tässä kohta naiivi ideloginen vastakkainasettelu ei ole pelkästään kristittyjen pahe: vähintään yhtä typerää on nykymaailmassa vaatia "tasa-arvoa" kaikille parisuhteille "jos rakastaa". Kirkko on kuitenkin nykymaailmassa ainoa instituutio, jota aidosti kiinnostaa edes yrittää huolehtia yhteiskunnallisesta ja perhe -käsitteen jatkuvuudesta sukupolvien yli.

En tiedä ongelmaan oikein hyvää ratkaisua. USA:n armeijan yhteydessä tuli julkisessa keskustelussa tutuksi linjaus "älä kysy, älä kerro". Se on lähestymistapana ongelmallinen, mutta ehkä vähiten huono, koska se sulkee samalla pois julkisen leimaamisen. Nykymaailmassa ajatellaan usein, että kaikesta pitää puhua avoimesti tiedotusvälineissä. Samalla kuitenkin ollaan varsin yksimielisiä siitä, että väkivallan ja seksuaalisten salaisuuksien paljastaminen TV:n ja netin kautta lapsille on ollut epätervettä. Tiettyjen tabujen varjeleminen yhteisestä sopimuksesta ei ole tekopyhää, vaan kuuluu tärkeänä osana inhimilliseen kulttuuriin ja erityisesti korkeakulttuuriin.


Evoluutioteorian ja luonnontieteen demonisoiminen. Charles Darwin julkaisi Lajien Synty -teoksena 1859. Hänelle  ja muille luonnontieteilijöille kristittyjen jyrkkä vastustus tuli yllätyksenä. Luonnontieteilijöillä ei 1800-luvulla ollut mitään agendaa Jumalan viraltapanemiseksi; sellainen oli vain joillakin aikakauden filosofeilla, kuten Nietzschellä. Kristittyjen tunteenomainen hyökkäys keskeistä luonnontieteellistä teoriaa vastaan johti kuitenkin tarpeettomaan ideologiseen välirikkoon, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Luonnontieteilijöiden pakottaminen puolustuskannalle johti asetelmaan, jossa älymystön edustajat alkoivat vieroksua ainakin suoraa tunnustautumista kristityksi tai yleensä uskonnolliseksi. Asiassa on kuitenkin tärkeä ulottuvuus, joka on tyystin unohtunut julkisesta keskustelusta. Suurin osa perinteisistä kirkoista on sillä kannalla, että Jumala on kaiken perimmäinen syy, mutta luonnontiede antaa parasta tietoa siitä, miten kaikki on kehittynyt. Kreatonistit pitävät tätä kantaa Raamatun auktoriteettia murentavana kompromissina ja maailmallistumisena, mutta siitä ei ole kyse. Paavi Leo XIII tarkensi 1870-luvulla katolisen kirkon maailmankatsomuksellista perustaa kirkkoisä Tuomas Akvinolaisen ajatusten pohjalta. Tätä kautta argumentoitiin edellä esitetty kirkollinen kantan koskien evoluutioteoriaa ja yleensä tieteen ja uskon välistä suhdetta.  Ei katolisella kirkolla ollut 1870-luvulla mitään tarvetta antaa periksi ajan virtauksille. Muut kirkkokunnat, ev.lut. mukaanlukien, omaksuivat saman näkökannan. Kreationismin kannalle ovat kuitenkin tänä päivänä ryhmittyneet monet herätysliikkeet, jotka vierastavat perinteistä teologiaa.

Muiden uskontojen demonisoiminen. Länsimainen kristitty, joka matkustaa Kauko-Itään, saattaa kauhistella katukuvassa näkyviä lukuisia alttareita ja jumalakuvia, ja kokea pahojen henkien läsnäolon. Toinen tavallinen kauhistelun aihe on islam. Tässä olisi tärkeää osata erottaa normaali kulttuurishokki uskonkysymyksistä, mutta se tuskin onnistuu ilman oikeaa tietoa ja kokemusta. Tietenkin kaikkiin uskontoihin liittyy ääri-ilmiöitä, joiden kohdalla sanan 'demoninen' käyttö ei ole liioiteltua. Järkyttävin esimerkki lienee tällä hetkellä Islamilainen valtio (ISIS) -terroristiliikkeen laaja toiminta. Maltilliset muslimit, joita on 80% islaminuskoisista, ovat hankalassa välikädessä, kun piittaamattomat terroristit esiintyvät heidän oman uskontokuntansa ylipappeina. On myös tärkeää ymmärtää, että jonkin uskonnon pohjalta syntynyt kulttuuri usein kehittyy pitkän ajan kuluessa tavalla, joka tekee vaikeaksi nähdä enää yhteyttä alkuperäiseen uskonnolliseen oppiin. Edustavia esimerkkejä ovat islamin kohdalla ISIS tai Al-Qaida, tai kristinuskon kohdalla ristiretket, tai usko USA:n sotilasmahtiin Jumalan kätenä (silti kuitenkin toivon, että viimeksimainittu onnistuu laittamaan ISIS:n pois päiviltä, koska neuvottelutie on suljettu pois).
Erinomaisen esimerkin suhtautumisessa muihin uskontoihin antaa apostoli Paavali. Saapuessaan Ateenaan hänkin aluksi kauhisteli alttareiden ja jumalien kirjoa, mutta ymmärsi sitten viisaasti käyttää hyväksi kreikkalaisten ideologista avarakatseisuutta, jota nykyisin kutsuttaisiin postmoderniksi. Apostolien teot kertoo että "Ateenalaiset.. olivat näet tavattoman kiinnostuneita kaikista uusista asioista ja puheenaiheista." Tämä mahdollisti evankeliumin julistamisen keskustelevasti, ilman kilpailevien uskontojen demonisoimista.

Kulttuuri-ilmiöiden, kuten metallimusiikin demonisoiminen. Kun aikoinaan Iso -Britanniassa siististi pukeutuneet nuoret miehet ottivat kitaran käteen ja alkoivat laulaa keltaisesta sukellusveneestä, ei vanhemman sukupolven paheksunnalla ollut rajoja. Nykyisin tätä reaktiota on vaikea ymmärtää ainakaan itse musiikista johtuvaksi. Taustalla olikin muuta: Beatles-musiikki vain symbolisoi uutta nuorisokulttuuria, joka kapinoi vanhemman sukupolven konservatiivisuutta vastaan. Lieveilmiöinä toki esiintyi huumeiden käyttöä, irtosuhteita ja vandalismia. Mutta esimerkiksi fraasi "all you need is love" sopisi mainiosti hengellisen laulun kertosäkeeksi.
Tänä päivänä hurjan näköiset, mustiin pukeutuneet nuoret miehet ja naiset kokoontuvat kuuntelemaan kovaäänistä örinärokkia, jota esittävät vielä hurjemman näköiset, pitkätukkaiset maskeeratut miehet. Meluisan session jälkeen yleisö kuitenkin poistuu paikalta enimmäkseen siististi ja rauhallisesti, järjestyshäiriöt ja sikailu eivät kuulu kuvaan, toisin kuin esim. tavanomaisilla pop-festivaaleilla. Kyseessä onkin erikoisen musiikin ympärille syntynyt show-kulttuuri, jossa voimakkaat tunteet kanavoidaan musiikiin ja teatraalisen agressiiviseen esiintymiseen. Monet henkisestä ahdistuksesta kärsivät ihmiset ovat kertoneet, kuinka heavy metal auttaa heitä purkamaan ahdistusta hallitusti. Saman asian lievempänä ja laajemmalle levinneenä ilmaisutapana voi pitää alkuperäistä blues-musiikkia.

Onko demoneja sitten olemassa? Ihminen on osoittanut kykenevänsä äärimmäiseen pahuuteen tavalla, joka on ristiriidassa kaikkien evoluutiobiologisten periaatteiden kanssa. Jotkin eläinlajit turvautuvat kannibalismiin, jos muuta ravintoa ei kerta kaikkiaan ole saatavilla - nälkäinen urosjääkarhu saattaa syödä poikasensa. Puhveleiden taistelu naaraasta saattaa ajaa kilpakosijat henkihieveriin. Mutta ihminen ajaa ahdinkoon tai surmaa lajitovereitaan miljoonittain, ei ainoastaan sodissa vaan myös rauhan aikaisissa hirmuhallinnoissa. Yksi, puhtaasti biologinen tapa on ajatella, että ihminen on oman pahuutensa kanssa vain yksi evoluution umpikujista, jonka kuuluukin pian tuhoutua itse aiheuttamassaan ydinpalossa. Kristillinen ajattelutapa antaa kuitenkin hieman toivoa opettamalla, että äärimmäinen pahuus tulee ihmiseen osittain ulkopuolelta, joten se voi olla edes osittain torjuttavissa. Annan vain yhden esimerkin asetelmasta, jossa mielestäni vaikuttaa ihmisen ulkopuolinen pahuus, ja käynnissä on taistelu sitä vastaan. Pohjois-Korean hallinto ja tapa kohdella kansalaisiaan on niin äärimmäinen, että yksityiskohdat jääkööt mainitsematta. Toinen puoli samasta kansasta asuu Etelä-Koreassa, joka on vapaa ja yksi maailman kristityimpiä valtioita. Etelä-Koreassa lähelle pohjoisrajaa on perustettu erityisiä paikkoja, joita voi kutsua rukousmotelleiksi. Niissä on huoneita, jonne ihmiset tulevat yksityisesti rukoilemaan pohjoisten naapureidensa puolesta. Ei ole liioiteltua kutsua tätä hengelliseksi sodankäynniksi demoneita vastaan. Olisi hienoa, jos kristityt kaikkialla maailmassa ajoittain muistaisivat ja myös ottaisivat osaa tähän taisteluun.

Surkuhupaisa arvotyhjiö

Nykyiselle yhteiskuntakehitykselle on jo pidempään ollut ominaista asteittainen luopuminen uskonnosta tai ylipäätään ideologiasta kulttuurin perustana. Länsimaissa tämä tarkoittaa tietysti luopumista valtiollisesta kristinuskosta. Entisissä sosialistivaltioissa sama rooli on ollut, tai ainakin sellainen yritettiin rakentaa ideologian varaan, mutta yhtä kaikki sekin on nyt mennyttä. Syntynyt arvotyhjiö käyttäytyy kuin fysikaalinen tyhjiö - melkein mikä tahansa ideologian tuulahdus voi hetkessä täyttää tyhjän tilan, koska ei ole enää olemassa mitään yleisesti tunnustettua aatejärjestelmää, jonka avulla ideologioiden paremmutta tai merkityksellisyyttä voitaisiin arvioida. Seuraavassa satunnaisia pomintoja siitä, miten ilmiö näkyy.

Eaa ja jaa. Nämä virallisen aseman saaneet, epäonnistuneet lyhenteet osuivat ensi kertaa silmiini Neuvostoliiton tuottamassa suomenkielisessä propagandassa 70-luvun lopussa. Teksti oli muistaakseni Suomi-Neuvostoliitto -seuran jakamaa historian oppimateriaalia. Kysyin opettajalta, mitä lyhenteet tarkoittavat. Muistan vieläkin huvittuneen ilmeen opettajan kasvoilla tämän selittäessä, miksi Neuvostoliitossa ei suvaita eKr/jKr -lyhenteitä. Tuskin olisi monenkaan meistä mieleen tullut tänä päivänäkään, että lyhenteissä eKr/jKr olisi jokin ideologinen lataus, elleivät marxistit olisi sitä meille alleviivanneet.

Suvivirsi. Tämä aihe on jo niin kaluttu, että sen voisi jättää pelkäksi maininnaksi. Uskon että tänä vuonna Yle:n uutistoimittaja kiteytti suomalaisen enemmistön näkemyksen todetessaan suvivirsikeskustelun kuuluvan jo perinteisten kevään merkkien joukkoon.

Tasa-arvo. Arvotyhjiön aiheuttamat ilmiöt eivät aina ole yksinkertaisia. Tasa-arvo on kuulunut länsimaisiin, luovuttamattomiin arvoihin jo kauan. Arvotyhjiön vallitessa syntyy kuitenkin mahdollisuus ilmaiseen kyytiin mille tahansa ideologialle, joka edes löyhästi voi nimetä itsensä tasa-arvoasiaksi. Ilmeisin esimerkki tällaisesta ratsastuksesta on muuttaa nimitys "sukupuolineutraali avioliittolaki" muotoon "tasa-arvoinen avioliittolaki". Näin hankkeen vastustajat saadaan näppärästi demonisoitua tasa-arvon vastustajiksi, siis samanarvoisiksi rasistien ja sovinistien kanssa. Vastaava sanakikkailu on suosittua nykyaikaisessa sotapropagandassa, jossa sortohallitukset leimaavat kaikki opposition toimet "terrorismiksi", mikä tietysti oikeuttaa kaikki ajateltavissa olevat vastatoimet.

Turvallisuus. Yhtenäiskulttuurin luvattu maa, rakas länsinaapurimme, on edelläkävijä arvotyhjiön luomisessa. Siellä kristinusko onnistuttiin eliminoimaan jo varhain, joten oli nopeasti keksittävä jotain tilalle. Ideologiana "turvallisuus" kuulostaa köykäiseltä, mutta kelpaa paremman puutteessa. Se sopii erinomaisesti osaksi yhtenäiskulttuuria, sillä eihän kukaan vastusta turvallisuutta. Ruotsissa on asialle oma yleinen virastokin (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap). Syvemmällä tasolla turvallisuuden ylikorostaminen vahvistaa länsimaissa vallitsevaa ajattelua, jossa kuolema suljetaan pois normaalin elämän piiristä.

Sukupuolineutraalit lelukuvastot. Könsneutral leksaker katalog. En malta jättää vielä länsinaapuria rauhaan. Kun uutinen tästä asiasta levisi, oli suorastaan pakko käydä katsomassa, onko asia niin. Ja katso, kuvissa todella tytöt leikkivät autoilla ja pojat siivousvälineillä. Kliimaksista jäi puuttumaan vain otsikon muuttaminen muotoon "tasa-arvoinen lelukuvasto".

Lasten rokottamatta jättäminen. Yllättävä uutinen tuhkarokkoepidemiasta pienellä paikkakunnalla herätti kysymyksen, miten sellainen on nykypäivänä mahdollista. Kävi ilmi, että kyläyhteisöä leimasi koululääketieteen vastainen ideologia. Tämä on välillinen seuraus kirkon alasajosta. Evankelis-luterilaisuus on kehittynyt, filosofisesti korkeatasoinen uskonto, joka vuosisatojen kuluessa on opettanut suomalaiset lukemaan ja luottamaan tieteelliseen ja lääketieteelliseen tietoon taikauskon sijaan. Kirkon väistyessä taka-alalle tästä kaikesta on jo näkyvissä taantumus - kirjojen lukeminen vähenee ja monenlaiset tunteeseen ja perinteeseen nojautuvat uskomukset valtaavat alaa.

Kirkon ideologinen vesittyminen. Murheellista on katsella, kuinka kirkko on rähmällään arvotyhjiön edessä. Helsingin piispa ehdottaa kirkon tilojen antamista muslimimaahanmuuttajien käyttöön uskonnon harjoittamiseksi. Arkkipiispa esittää seksuaalivähemmistöille yleisen, mutta samalla jotenkin irrallisen anteeksipyynnön. Anteeksipyyntö lienee sinänsä paikallaan, mutta sen ajoitus ja tapa ilmentävät kirkon johdon pakonomaista tarvetta myötäillä yleistä yhteiskunnallista keskustelua, kun kirkon tehtävä olisi tämän keskustelun ohjaaminen.

Koraanista ja Raamatusta lyhyesti

Tämä lyhyt vertailu koskee joitakin mainittujen kirjojen yleisiä asioita, eikä siinä viitata tai tehdä johtopäätöksiä kristinuskosta tai islamista käytännössä. Olen lukenut Koraanin läpi kerran, Raamatun useasti. Lisäksi Jaakko Hämeen-Anttilan "Islamin käsikirja" on antanut paljon arvokasta taustatietoa.

On tärkeä ymmärtää, että islam erkaantui juutalaisuudesta vasta profeetta Muhammedin myötä 500-luvulla. Yksi islamin ymmärtämisen avainkohtia Koraanissa on lause "Uskokaa Toora ja Evankeliumi". Juutalaisten pyhät kirjoitukset (Toora) vastaa suunnilleen Raamatun Vanhaa Testamenttia. Kehotus uskoa evankeliumi kuulostaa kristityn korvaan hämmentävältä, mutta "evankeliumi" tarkoittaa tässä yhteydessä kertomuksia Jeesuksesta profeettana. Selkein teologinen ero Raamatun ja Koraanin välillä onkin oppi Jeesuksesta: hän on islamissa profeetta, suurin Muhammedin jälkeen, mutta jumalallista asemaa hänellä ei ole: "Jeesus, Marian poika.".  Muslimit siis katsovat olevansa oikea Jumalan kansa ja oikeita israelilaisia, ei syntyperän mutta Jumalan profeetan (Muhammedin) saaman ilmoituksen perusteella.

Muhammedin kerrotaan saaneen Koraani saneluna suoraan taivaasta. Arabiankielinen Koraani on siksi täydellinen ja virheetön. Sen kieli on paikoin runollista. Jumalaan liitetään laatusanoja, joita käytetään kauniilla tavalla Jumalan niminä: "Hän on Mahtava, Viisas.".. "Tietäkää, että Jumala on Vauras, Ylistettävä.". Koraanin tekstimäärä on n. kolmasosa Raamatun tekstistä. Suomenkielisen käännöksen laatinut Jaakko Hämeen-Anttila neuvoo lukemaan Koraanin ensimmäisellä kerralla lopusta alkuun, mikä suunnilleen vastaa lukujen (suurat) kronologista järjestystä ilmeisesti kirjoitusajankohdan mukaan. Koraani on enimmäkseen opetustekstiä, ei historiankirjoitusta kuten esim. Vanha Testamentti.

Koraanista ei löydy kehotuksia väkivaltaan tai mihinkään muuhun äärimmäiseen tapaan toteuttaa uskontoa. Opetustekstissä korostuu puhdasoppisuus ja anteliaisuus. Yhteisön toimintaan liittyvää opetusta on vähän. Se koskee mm. avioeroa ja perintöoikeutta. Perinnön kohdalla tytär on oikeutettu puoleen siitä mitä poika. Nykyaikana tämä olisi syrjintää, mutta historiallisessa perspektiivissä edes tällaista naisen aseman tunnustamista voi pitää edistyksellisenä.

Sunnat ovat kirjoituksia, jotka antavat ohjeita Koraanin soveltamiseksi käytäntöön. Niiden kautta voi paremmin ymmärtää islamilaisen maailman historiaa ja kulttuuria.

Teologisessa mielessä tärkeä asia on näkemys Jeesuksen asemasta. "Ei Jumalalla ole poikaa, sellainen ei ole sopivaa". Siten Koraani erikseen korostaa eroa kristinuskoon tulkitsemalla opin Jeesuksesta Jumalan poikana polyteismina (monijumalisuutena) ja siten jumalanpilkkana ja vääräuskoisuutena, mikä Koraanin mukaan on synneistä suurin. Kristillisen teologian näkökulmasta tällainen tulkinta on kuitenkin vääristelevä.

Pari muuta kiinnostavaa yksityiskohtaa Koraanista. "Dzinnit" ovat eräänlaisia henkiolentoja, pahoja henkiä (piruja), mutta myöskin hyviä henkiä mahtuu joukkoon. Muhammed lähetettiin profeetaksi sekä dzinneille että ihmisille. Koraani ei tarkemmin kuvaile esim. ihmisten ja dzinnien välisiä suhteita.

"Mutta hurskaita odottaa.. pyöreärintaiset nuoret tytöt" (78 Viestin Suura). Koraanissa uskovia odottaa taivas, joka ympäristönä muistuttaa ajallista maailmaa myös asitillisine iloineen, tämä ei siis ole vertauskuvallista. Raamatun taivas on käsitteellisempi ("Silloin ei mennä miehelle".. "ovat kuin enkelit taivaassa"). Tämä voi tuntua hieman ristiriitaiselta suhteessa siihen, että islamilaisessa teologiassa muuten Jumalan abstraktisuutta ja ei-ihmisenkaltaisuutta korostetaan.

Koska Koraani on saneltu suoraan taivaasta ja on virheetön, siitä ei ole juuri keskusteltavaa. Raamatun syntytapa on erilainen. Vanha Testamentti sisältää paljon historiankirjoitusta, ja evankeliumit ovat ylöskirjattuja silminnäkijäkuvauksia Jeesuksen toiminnasta. Raamatun kirjat eivät myöskään itse sano olevansa suoraa Jumalan sanelua. Nykyaikaisessa mielessä Raamattua voi historiankirjoituksena pitää uskottavana, sillä esim. neljä toisistaan hieman poikkeavaa evankeliumia samoissa kansissa ilmentää lähdekritiikin perusajatusta. Myös Vanhassa Testamentissa on joitakin historiankirjoituksen osia, jotka kertovat osin samasta ajasta ja poikkeavat samalla hieman toisistaan (Aikakirjat ja Kuningasten kirjat). Näin Raamattu tekee mahdolliseksi sitä itseään koskevan keskustelun.

Yleissivistyksen tähden ja monikulttuurisen maailman ymmärtämiseksi suosittelen tutustumista puolueettomaan Koraania ja islamia käsittelevään kirjallisuuteen.

Helvetin pelko

"Kristinusko perustuu pelkoon." Näin argumentoi Bertrand Russell, yksi uuden ajan tunnetuimpia filosofeja, essessään "Why I am not a Christian" vuodelta 1927. Suurten filosofien tavoin Russellilla oli taito karsia asioista pois kaikki epäoleellinen ja paljastaa näin niiden perimmäinen olemus. "Kristinusko perustuu pelkoon" on argumenttina puhtaan looginen, ytimekäs, osuva, eikä sitä tarvitse juuri selittää.

Loogisuudesta ja terävyydestä huolimatta Russel ei kuitenkaan aivan osu maaliin. Havainnot eivät tue väitettä, että pelko saisi ihmiset kääntymään tai pysymään kristittyinä. Pelko saa ihmisen lamaantumaan, mutta ihmiset, jotka tunnustautuvat kristityiksi, eivät vaikuta mitenkään lamaantuneilta, pikemminkin päinvastoin. Ristiriidan voi tietysti tulkita ilmentävän sitä, että ihmiset eivät ole loogisia tai rationaalisia, ainakaan uskontoa koskevissa kysymyksissä.

Nyt on pakko todeta se vastenmielinen tosiasia, että helvetillä pelottelu ja pelko on ollut osa kristillistä kasvatuskulttuuria ja opetusta varsinkin aiempina aikoina, ja paikoin edelleen. Helvetillä pelottelu osana hengellistä opetusta on yleistä suljetuissa yhteisöissä. Se on ääriesimerkki ns. pelolla johtamisesta,
vastenmielinen tapa yrittää varmistaa yhteisön jäsenten uskollisuus. Tällä tavoin traumatisoituneita ihmisiä on paljon. Helvetin epämääräisyys tekee siitä sitkeän ajatuspeikon: "entä jos sittenkin se-ja-se saarnaaja, opetus, profetia tms. onkin totta?"

Perinteisesti sanat "pelko" ja "kauhu" on eroteltu niin, että pelon kohteena on jokin tunnettu uhka, kauhun kohde taas tuntematon. Helvetti on ajattelun kohteena niin irrationaalinen, että sana kauhu olisi kuvaavampi. Jos pelkää helvettiä, ei tiedä mitä pelkää.

Suhteessa siihen, kuinka paljon Raamatun tekstit käsittelevät moraalia ja ihmisen tekojen seurauksia, viittauksia helvettiin ei ole kuitenkaan mitenkään tiheässä. Muutamat viittaukset tekee tosin painaviksi se, että ne ovat Jeesuksen mainitsemia. Raamatun mukaan hän oli ainoa ihminen joka saattoi tietää mistä puhuu. Vertailun vuoksi Koraani viittaa helvettiin selvästi useammin. Koraanin kielenkäytössä helvetti on rangaistus ennenkaikkea vääräuskoisuudesta, Raamatussa painottuvat taas yksilön moraaliset valinnat.

Raamatussa helvettiin viitataan ilmaisuilla "itku ja hammasten kiristys", "pimeys", "tulinen järvi". Yritykset kuvata helvettiä, siinä missä taivastakin, johtavat ajatukset Dante Aglierin Jumalaiseen näytelmään, kiehtoviin mutta naiiveihin kuviin toisaalta hylättyjä sieluja piinaavista sarvipäistä, toisaalta pilvien yllä valomeressä kehää kiertävistä autuaista sieluista.

Normaaliin kristilliseen uskoon ei kuulu jatkuva tai tuhoisa helvetin pelko. Ihminen, joka kärsii tällaisesta pelosta jatkuvasti tai toistuvasti niin, että se haittaa normaalia elämää, tulisi aluksi ohjata esimerkiksi papin tai diakonin puheille. Ellei siitä ole apua, on syytä kääntyä ammattiauttajan puoleen. On luultavaa, että pelon taustalla on jokin psyykkinen syy, yleinen katastrofin pelko, joka on saanut asianomaisen mielessä hengellisen muodon. Perimmäinen syy voi olla perusturvallisuuden järkkyminen jossain elämän vaiheessa. Se on voinut tapahtua kaukana menneisyydessä ja ehkä tavalla, jota ei itse muista tai tiedosta.

Entä voiko sitten olla kristilliseltä kannalta aiheellista tai oikeaa helvetin pelkoa? Raamatun maininnat helvetistä voidaan ymmärtää ikäänkuin sähköaidaksi, muistutuksena Jumalan tuomion lopullisuudesta. Aitaan ei ole kuitenkaan tarkoitus jäädä kiinni. Ihmiset ovat kertoneet, kuinka hetkellinen helvetin pelko on liittynyt johonkin selvästi väärään ja tuomittavaan tekoon tai valintaan elämässä. Tällaisia kertaluonteisia kokemuksia voi pitää kristilliseltä kannalta tarkoituksenmukaisina, jos niistä on koitunut myönteisiä seurauksia itselle tai lähimmäiselle.

Mitä helvetillä sitten tarkoitetaan, ellei sitten edellä mainittuja piinaavia sarvipäitä?
Aluksi tulee tarkastella kysymystä ikuisuudesta. Luonnollinen mielemme pystyy hahmottamaan vain äärellisen ajan tai äärellisen joukon tapahtumia, joten ikuisuus, niin hyvässä tai pahassa, voidaan ymmärtää virheellisesti vain jonkinlaisena toistona. Ajatus niin loputtomasta harpun soittamisesta pilven reunalla kuin loputtomasta liekissä kärventymisestäkin ovat molemmat yhtä mielettömiä ja tarkoituksettomia. Ikuisuus on mielekäs käsite vain, jos sen oletetaan loputtomasti kehittyvän johonkin suuntaan. Voimme esimerkiksi ajatella, että taivas on jotain, joka kehittyy kohti suurempaa täydellisyyttä ja moninaisuutta. Jos helvetti ajatellaan sitten taivaan vastakohdaksi, se muuntautuu jatkuvasti yksitoikkoisemmaksi, tukahduttavammaksi ja rikkinäisemmäksi.

Kirkollisisissa rinnastuksissa helvetti on usein kuvattu ihmisen oman käytöksen suorana lopputuloksena. Olotila, jossa vallitsee itsekkyys ja anarkia, on helvetti, oli se sitten maan päällä tai tulevassa elämässä. Hieman yllättäen ajatus saa kokeellista tukea. Teknologian avulla on luotu tiloja, joissa ihmiset voivat toimia vapaasti ilman lakia tai pelkoa tekojen seurauksista. Näitä ovat internetin ns. virtuaalimaailmat, joissa käyttäjät ottavat itselleen virtuaalihahmon, avattaren. Tällaisessa maailmassa muodostetaan suhteita ja ryhmiä toisten käyttäjien kanssa, käydään kauppaa ja rakennetaan virtuaalista ympäristöä. Tunnetuin virtuaalimaailma lienee Second Life. Nämä maailmat ovat erityisen suosittuja Kauko-idässä. Siellä yritykset kokeilivat muutaman kerran avata maailmoja, joissa ei ole valmiita sääntöjä, vaan yhteisö sai itse muodostaa omat sääntönsä. Seurauksena oli kuitenkin joka kerta kaaos ja anarkia. Käyttäjät voivat henkisesti niin pahoin, että he pyysivät Yhtiötä määrittelmään maailmalle säännöt. Rinnastusta kymmeneen käskyyn ei tarvitse hakea kaukaa. Merkillepantavaa tässä on myös se, että virtuaalimaailma itsessään on neutraali ympäristö, josta käyttäjät olisivat aivan yhtä hyvin voineet rakentaa itselleen paratiisin vain käyttäytymällä toisin.

Kristinuskon mukaan ihmiskunta on kokonaisuudessaan langennut syntiin, eikä äärellinen
ihminen voi millään keinolla korjata tilannetta äärettömän Jumalan silmissä. Ankaran logiikan mukaan helvetti on siten väistämätön. Mutta kristinuskon mukaan Jumala on myös itse toimittanut syntien sovituksen Kristuksen kautta. Jumala tuli ihmiseksi, äärettömästä tuli äärellinen, Hän antaa armon käydä oikeudesta, Hän jättää 99 etsiäkseen yhden, tuhlaajapojalle Hän järjestää pidot. Hän toimii epäloogisesti ja irrationaalisesti. Kristinusko perustuu sittenkin armoon.